Author: Mia

Salossa on monia hyviä paikkoja supata: järviä, jokia ja merenlahti.  Aika monessa paikassa olen tänä kesänä käynytkin.  Salon kaupungin internet-sivuilta löytää muutaman melontareitinkin veteenlaskupaikkoineen.  Mutta kun yritimme löytää kartassa mainittua Veitakkalan koskea, emme onnistuneet sitä löytämään.  Samaa olemme huomanneet jo aikaisemmin Perniönjoen varrella, laskupaikat ja -reitit taitavat olla päivitetty joskus 80-luvulla, kyltit ja rampit ovat pahasti rapistuneet tai puuttuvat kokonaan.  Sivuilla olevat kartat ja kuvaukset ovat kyllä hienoja, mielellään paikat löytäisi.  Mites olisi vaikka päivittää verkkosivulle navigaattorikelpoiset paikkapisteet? Sitten voi jatkaa lisäämällä opastekyltit teidenvarsiin.

Koska siis Uskelanjoen yläjouksulta ei löytynyt laskupaikkaa, niin päädyimme samaan ratkaisuun kuin viime viikonloppunakin, lähtöpisteeksi tulikin joen päätepiste merensuunnasta, sieltä löytyikin hyvä ramppi, jossa laskettiin muitakin aluksia veteen.

Lauantai oli niin syksyinen ja sateinen päivä, että päätin sunnutai-supia varten kaivaa märkäpuvun esiin ja pukeuduin mukavaan makkarankuoreen. Se oli virhe.  Lähtöpaikassa paistoi aurinko, ei tuullut ja lämpöä oli sellaiset 17-astetta.  Hiki virtasi jo ensimmäisen 50 metrin jälkeeen.  No tekevälle sattuu. Mutta sinänsä oli hyvä kokeilla märkäpukua, se päällä on oikein mukava meloa, voi hyvin jatkaa kautta sen kanssa, jos muuten kelit pysyvät suotuisina.

Toinen testikohde tänään oli ‘pussukka’, vedenpitävä pikkukassi, jonne voi laittaa laudan päälle vaikka pienet eväät (Ocean pack).  Se toimi.  Hyvin pysyi matkassa, vaikka yhden veneen aallot löivät laudan yli, eikä se häirinnyt myöskään melomista. Kerran itse kyllä melalla huitaisin sen jokeen, mutta helppo oli napata takaisin ja olivat testieväät säilyneet kuivana.

Tänä sunnuntaina lähtöpaikka oli Halikonlahti ja reitti kulki kohti Salon keskustaa.  Jatkoinkin matkaa niin pitkälle kuin pääsin eli Moision koskelle, jossa olisi kyllä virran ja korkeuseron puutteen vuoksi voinut jatkaa matkaa, mutta vesi oli niin matalalla, että päätin suojella evää kivien iskuilta, joten käännyin siinä kohtaa takaisin ja palasin lähtöpaikkaan.

Sää oli taas täydellinen, aurinko paistoi ja sai nauttia kesästä syyskuussa.  Tosin viimeinen vartti oli raskas.  Tuuli yltyi merta lähestyttäessä ja ilmanvastus oli huomattava.  Aaltoja ei kylläkään nousut.  Otin pikkuspurtin polvillaan, jolloin ilmanvastus oli pienempi ja sai kunnolla vauhtia menoon.

Joella meni pari venettä ja Salon torin kohdalla oli jopa sellainen nähtävyys, jota sunnuntaikävelyllä olevat ihmiset jäivät valokuvaamaan: saunalautta.  Nuoret miehet nauttivat elämästään ja saunoivat jokivarressa.  (Tarjosivat myös “melaa mekkoon”, mutta en erityisen innostunut vanhasta vitsistä). Toinen vene tarjosi hinausapua, kiitin tarjouksesta ja totesin, että mieluummin omilla lihaksilla jatkan.  Ehkä loppuvaiheessa vastatuulessa olisin tarjoukseen tarttunutkin? Ehkä kuitenkaan en, sup-lautailun hienouksia, että välillä saa tehdä tosissaankin töitä.

Kaupunkijoen erikoisuutena kerrottakoon rakennetut reunat: veneen ohi mennessä ja jatkaessa eteenpäin sen aallot heijastuivat monta kertaa edestakaisin seinästä toiseen ja syntyi kunnon ristiallokko yllättävän pitkäksi aikaa.

Toivottavasti säät jatkuvat näin hyvinä vielä muutaman viikonlopun.  Halikonlahdella voisi vielä käydä melomassa sekä Halikonjokea ylöspäin kuin myös pyöriä itse Halikonlahdella, vaikutti kivalta, kohtuu suojaiselta paikalta, voisi kiertää vaikka Vuohensaaren.