Melkein kaksi viikkoa vierähti edellisestä SUP -kerrasta. Oli sekä työkiireitä että kesäflunssaa. Joten oli erityisen ihanaa tänä sunnuntaiaamuna päästä taas laineille. Laineet olivatkin tänään rauhalliset ja aurinko paistoi kesäisesti. Itseasiassa koko kesänä ei ole Kuusisaaren etelänpuolen merta noin tyynenä nähty, siinä pystyi jopa ottamaan valokuvia. Kesä on ollut varsin tuulinen, jollain puolen noita Laajalahden saaria on päässyt aina keikkumaan kunnolla. Nyt oli toisin.
Tänään oli laudoilla myös iso ryhmä SUP jooga/fit- harrastajia sekä myös useita purjelautailijoita. Viimisiä hetkiä alkaa olla vuokrata välineitä ja nauttia näistä lajeista, siis jos ei ole omaa lautaa, vuokrapisteet sulkevat pikkuhiljaa tältä vuodelta. Onneksi on omakin lauta, pitää vaan päästä mökille sopivalla säällä. Siellä olisi jokia valloitettavaksi, kunhan niissä vain on vettä riittävästi.