Tänään sunnuntaina oli SUP -kohteena Kirkkonumella sijaitseva Långvik. Vuokralautojen avaimet ja melat haetaan Kongressi- & kylpylähotellin vastaanotosta, ja itse laudat löytyvät sitten rannasta. Onneksi meloja oli neljä kappaletta, joista valita, kun näet niiden säätösysteemit olivat ihan jumissa, eivät liikkahtaneetkaan, ensin oli peukut rikki. No saimme suht’koht sopivat melat ja astelimme kohti rantaa.
Rannasta löytyikin tutut Starboardin Atlas-laudat (kohde on TwentyKnotsin ylläpitämä), ja aivan tyyni meri. Ei ole noin tyyntä merta nähty tällä kaudella, senkun vain kevyesti eteni kohti Kivenlahtea. Aika pitkälle sinne etenimmekin, Kivenlahden venesataman mastot tarkentuivat veto vedolta. Mutta lopulta kuitenkin oli aika kääntyä takaisin.
Sää oli oikein suotuisa, ihanan syksyinen, tuuleton aamu, loppumatkasta alkoi myös aurinko paistaa. Ei tullut todellakaan kylmä, vaikka olimme ilman märkäpukuja. Vaihtelua tyyneyteen toivat muutamat moottoriveneet, isoin ohimenevä keikutti oikein kunnolla.
Vähän haikeutta oli kuitenkin ilmassa. Liekkö viimeinen pääkaupunki- SUP tänä kesänä? Vuokrauspisteet laittavat putiikkinsa kiinni ja kelitkin viilenevät. Onneksi on oma lauta mökillä, tavoitteena ainakin kerta vielä päästä laudalle, mieluusti jatkamaan Perniön jokea eteenpäin eli Perniön keskustasta kohti merta sellaiset 10 km. Toivottavasti säät mahdollistavat tämän ja vettä riittää joessa.
Sitten alkaa pitkä talvikausi ilman suppia. Liikuntaa täytyy päästä kuitenkin harrastamaan. Liityin uuteen kuntosaliin viime torstaina (Evo, Suomenoja), nyt on tullut jo kahdesti treenattua ja huomenna taas. Lisäksi odottelen parempaa talvea kuin viime vuonna, toivottavasti pääsee kunnolla laskettelemaan etelässäkin, Peuramaalla, Vihdissä ja Meri-Teijolla olen tykännyt käydä.
Mutta sitä ennen, ehkä vielä kuukausi olisi SUP -aikaa. Viime vuonna kun kävin viimeisen kerran kuitenkin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna eli melkein kokonainen kuukausi siihen!