Tekniikkakurssilla: Perfect your stroke

Tänään olin TwentyKnotsin järjestämällä tekniikkakurssilla, jolla keskityttiin melontatekniikkaan.  Ei ollutkaan aurinkoista (johon on nyt tottunut parin viikon ajan), vaan hetkellisesti jopa satoi muutaman tipan vettä.  Mutta se ei haitannut ollenkaan.  Meitä oli vain kaksi kurssilaista, joten saimme mukavan henkilökohtaista opastusta.  Kussin aluksi kouluttaja-Mia jopa kuvasi meitä melomassa sekä sivulta että edestä, ja antoi alkupalautteen.  Sitten kävimme maalla tekniikan perusteita ja loppuajan olimme sitten merellä treenaamassa.

On se vaan vaikeaa harjoitella tekemään jotain uudella tavalla. Vaikeaa, mutta mielenkiintoista.  Saimme rutkasti hyviä neuvoja ja kokeilimme niitä käytännössä.  Päällimmäiseksi jäi mieleen kurkotuksen tärkeys (en nyt ole tuosta termistä ihan varma, mutta eteenpäin kallistus mahdollisimman eteen vedon alussa) ja ettei vedä melaa itsensä taakse. Kuulin myös hämmästyttävän tiedon: meloa voi suoraan vaikka meloo vain toiselta puolelta, on ihan melan kulmasta kiinni.  Tätä pitää tarkkailla ja treenata.

Kurssi oli hyvä ja sai paljon harjoiteltavaa.  Ja nythän se työ vasta niiden kanssa alkaa. Kiitos Mia hyvästä kurssista!

Leave a Reply