Pitkästä aikaa ‘kotisatamassa’

Viime kaudella hankin Twentyknotsilta SUP-kausikortin, joten tuli käytyä suppaamassa paljon heidän pisteillään ja siten Kalastajatorpan ranta ja laituri tuntuu aikalailla kotisatamalle. Olin siellä tänään ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Otin alleni Fanaticin Ray -laudan, joka oli uusi tuttavuus minulle.  Mukava retkilauta, vähän jäykempi ja jotenkin tunnottomampi kuin lempiretkilautani Starboardin Freeride, mutta meno oli helppoa ja vakaata.  Aurinko paistoi lämmittävästi ja tuulta oli kohtuu reippaasti.  Kalastajatorpan ympäristöstä löytää myös suojaisia paikkoja, joka oli uudella laudalla alkuun varsin hyvä juttu.

Tunnelma oli todella kesäinen, muutamia seurueita oli myös suppamassa, jotkut heistä ensimmäistä kertaa, ja hyvin näytti sujuvan tuulesta huolimatta.  ‘Päättipä’ joku kokeilla meriveden lämpötilaakin, kuulemma ihan ok, alkushokin jälkeen :).

Suppauksen jälkeen oli mukava jutella ja vaihtaa kuulumiset Marian kanssa.  Terassin tuolit houkuttelivat istuskelemaan hetken ja orvokitkin luovat viihtyisää tunnelmaa.  Varoitan, olen intomielinen orvokkien nyppijä, joten saas nähdä pysyvätkö sormeni erossa noistakaan. Mutta saankin orvokit kukoistamaan huhtikuulta syyskuulle :).  (Muut kukat sitten yleensä tapankin, joko liialla tai liian vähällä kastelulla). Ehkä lisäksi voisi olla pieni juomakioski/jääkaappi, valikoimana pullovettä ja jaffaa? Jos vain saadaan kaunis kesä, niin juoma voisi maittaa SUP-melonnan jälkeen.

Nyt ostin kymmenen kerran kortin, tulee varmasti helposti käytettyä kesän aikana. Ehkä uudestaan heti huomenna? Vaikka asteet nyt vähän laskisi, kuten ennustukset lupailevat,  niin koskaan ei ole kylmä supatessa ollut. Sateessa en oikein viihdy, mutta muut kelit käyvät, kunhan ei kovin paksua jäätä ole :).

Copenhagen by the sea

Today no SUP but a canal tour (www.stromma.dk) in a sunny Copenhagen. And one cava in Nyhavn afterwards. Just perfect!

SUP in a sunny Copenhagen

It was a second day of a spring vacation in Copenhagen and the plan was to go to Amager Strand and do some SUP. Morning was beautiful and after a nice breakfast in a nice local cafeteria in Frederiksberg we headed first to the city where we spent some time waiting the SUP rental to be open.

After a while we took a metro to Femoren which is the nearest metro station to the Kajakhotellet.  The place where you can rent kayaks and SUP boards. It is Friday midday so there is not that many people on the beach area, but there were a few people enjoying the warm and sunny day though. I can bet on that there will be a lot of people in the evening and the weekend to come.

I rented a SUP board for an hour.  I got a narrow inflatable one, it was very nice. In the beginning there was almost not at all wind (2 m/s) but it increased while I was paddling (5 m/s) so that in the end I got a very good exercise when paddling against the wind.  The canal is so narrow that there was not waves still, so the place is good for new beginners to sup as well.

After a good paddling we bought refreshments on the kiosk by the sea and then we decided to continue to the shopping center Field’s in Orestad.  It is so fun to travel in metro in Copenhagen.

By the way it was easy to take the SUP outfit in the luggage, a short wet suit and neoprene shoes do not take that much space in a trolley. Tested and approved.

Mikä ihana ilta!

Aurinko paistaa kirkkaalta siniseltä taivaalta koko työpäivän, elohopea kohoaa +16, pakko päästä laudalle. Nopea tsekkaus olisiko joku lautavuokrauspiste auki, huonolle näyttää, ei kai kukaan uskonut, että toukokuun alku voisi olla näin upea.  Lopulta onnistaa, SUP Finland Töölönlahdella on auki.  Loistavaa, sinne siis.

Vähän jännitti löydänkö paikan, ja minne saan auton, luvattiin ilmainen parkki, voiko se olla totta keskellä Helsinkiä? Loppumetreillä luulin kääntyväni pyörätielle, mutta olin kuin olinkin oikeassa paikkassa, tosin pikkaisen myöhässä, josta tuli vähän säätöä, mutta loppu hyvin,  kaikki hyvin eli pääsin keinumaan aurinkoisille merenaalloille.  Täydellistä!

Töölönlahti on ihana, urbaani SUP-paikka, maisemat ovat häikäisevät omalla tavallaan, katsot mihin päin vain niin kulttuurirakennuksia vierivieressä. Ja lintuja, siellä oli myös pullajoutsen, joka söi ihmisten kädestä.  Joutsen on ihana lintu, jotenkin kuitenkin teki pahaa sen kesyys, toivottavasti pärjää. Kävin myös Eläintarhanlahden puolella, aina yhtä kiva mennä rautatien ali, juna saattaa vaikka juuri mennä ylitse.

Lauta oli uusi tuttavuus, oikein mukava kova BIC-lauta.  “Siinä on erikoismuotoiltu pohja, hyvä aallokossa”, minulle kerrottin. Tykkäsin.

VappuSUP

Huhtikuun viimeinen päivä aukeni kylmänä, asteet olivat lähellä nollaa aamu kuuden tienoilla.  (Peitto korville ja unia jatkamaan). Mutta sääennuste oli todella lupaava: aurinko,aurinko,aurinko….  Joten päiväohjelmassa oli suppausta.  Mukana mökillä oli uusi Starboard Freeride -lauta, joten oli sen ensimmäinen käyttö.  Lautamalli on  minulle ennestään tuttu, joten outoutta en odottanut.  Kuitenkin valitsin tutun ja pienen reitin ensi kertaa varten eli Matildanjärvelle.FullSizeRender

Lauta oli just niin ihana kuin muistelinkin.  Onnistunut hankinta. Kyllä tällä kelpaa tehdä retkiä tänä kesänä.  Ensimmäinen käyttö oli uudella Starboard -melallakin, se pääsi yllättämään: käytössä varsi sekä lyheni että ylä- ja alaosa kiertyivät toisiinsa nähden, liitosta pitää siis kiristää, onneksi siinä on kiristysruuvit.  Tässä mielessä oli hyvä, että oli lyhyt retki, ei nyt ihan saumatonta menoa, kun piti säätää melaa aina hetken päästä, mutta ei se tunnelmaa pilannut.

Puoliltapäivin lämpötila oli noin +13, ja aurinko paistoi kunnolla, tuulta oli sellaiset 2m/s eli aivan täydellinen alkukesän SUP-sää.  Uusi lyhythihainen ja -lahkeinen märkäpuku oli täydellinen valinta. Lisäksi oli neopreenitossut ja kaulassa tuubikauluri.  Neopreenikäsineet jätin lopulta rannalle, luistivat sen verran melan vartta pitkin, että oli parempi jättää ne pois. Kokonaisuus oli juuri sopiva, ei kuuma ei kylmä. Melontaliivi oli myös.

Järvellä näkyi muitakin kulkijoita: soutuveneilijöitä useampi seurue, ja lokkeja. Tästä se kesä ja kesäleikit alkaa :).  Hyvää vappua!

Vappusuppia odotellessa

Aurinko paistaa niin kesäisesti, että oli hyvä tunnelma lähteä hankkimaan kesäinen märkäpuku.  Olin niitä jo sovitellut venemessuilla, ja jo silloin syntyi ajatus sellaisen hankinnasta, ja nyt se on tehty. Nyt on puku, jos päivä tästä lämpenee, mutta vedet vielä kylmiä.  Mukava ajatus ainakin, pitää testata käytännössä, että toimiiko.

Kuvassa puku: Rip Curl Wet Suit 1.5mm, hankintapaikka Surf Shop (Helsinki).

53b71ae8-49aa-4e51-93a6-207d5a932992

Sataa

Niinhän siinä kävi, että päivän sääennuste näyttää toteutuvan ja rankasti, sataa oikein kunnolla.  Jos keli on kaikenkaikkiaan vielä sen verran viileä, että myssy päässä on supattava, niin sadesää ei innosta lähteä itseänsä palelluttamaan. Torstainen töihin pyöräily (+1 ja viimainen pohjoistuuli) on vielä tuoreessa muistissa. “Mutta kun aurinko paistoi niin kauniisti”.  Korvia se ei kuitenkaan lämmittänyt.

Muutenhan minulla aivan oivallinen SUP-asu myös alkukevääseen ja talveenkin (joulukuussa), mutta hattu/pää ei ole vesisateenkestävä. Viileäksi vetäisi, jos läpi kastuisi. Ja eihän ihan kaikilla säillä ole pakko supata, eihän?

Evä kiinni

Kaunis lauantaipäivä.  Sää olisi ihan täydellinen suppaamiseen, mutta aamupäivällä oli töitä ja iltapäivällä tulee ystäviä grillaamaan (kiva!) niin SUP-reissua ei ole listalla tälle päivälle.  Mutta mikä pitää tehdä, on uuden laudan evän kiinnittäminen. Järkytykseni oli keskimääräistä suurempi, kun huomasin evän olevan irti (Paketti saapui). Mutta nähtyäni videon, kuinka se asennetaan, uskalsin taas hengittää.  Helppo homma (varsinkin kun mies teki sen, pusi).

Lauta pöydälle terassilla, vastakappaleen ujutus paikoilleen, evän pujoitus sopivasti vastakappaleseen nähden ja ruuvi kiinni. Lauta valmiina vesille. Koekäyttöä saattaa joutua odottamaan hetken.  Jos huomenna sopiva sää, niin vuorossa olisi suppaus Lohjanjärvellä, mutta teen sen varmaan vielä vanhalla laudalla. Valitettavasti sääennuste näyttää vähän turhan sateiselle, toivoa vielä kuitenkin on.

 

Paketti saapui

Tänään odotti pihalla paketti.  Sellaiset neljä metriä pitkä. Ja sen kaveri, kevyt ja pitkulainen tötterö. Viime syksystä asti olen harkinnut Starboard Freeriden hankintaa, se kun on kapea ja nopea, ainakin verrattuna vakaaseen ja lättänään nykyiseen lautaani (josta tykkään hurjasti). Tilasin nyt sitten sellaisen käytettynä (demolauta) alkuviikosta Rautio Sportsista ja tänään se saapui. Mukana tuli myös nätti valkoinen Starboard-mela (Enduro Tuffskin säädettävällä hybridivarrella) ja spiraalikarkuremmi (Red Paddle).

Muutama ensihuomio. Mela on mukavan kevyt ja siinä on todella helppo ja kevyt pituudensäätömekanismi. Lauta on juuri sellainen kuin muistelinkin, kapea, pitkä ja aika kevyt.  Tällä on varmasti kiva mennä.  Kunhan sen saa kasattua… evä on irti! Järkytyksen kauhistus, miten sen saa kiinnitettyä? Onneksi video löytyy verkosta. Kello käyntiin nyt.

Tarina jatkuu, ja uskon onnellisiin loppuihin :).

Ihanaa!

Tunne jo, kun märkäpuku on päällä.  Lauta veteen, kuin ei olisi ollutkaan taukoa, kuin olisi ollut viimeksi juuri eilen.  Niin tuttua, niin omaa. Ja samalla niin kaivattua. Tyyni vedenpinta, auringonsilta, veden äänet (ja välillä vähän jäänsärkemisääniäkin). Kausi on avattu.

Mathildedal 9.4.2016