Nyt kun minulla on kätevä ilmatäytteinen lauta (Fanatic Falcon Air), niin pienet retket on helppo toteuttaa kotimaastossa. Joten tänään halusin köydä tutustumassa Espoonjokeen. Luin muutamia kanoottiretkitarinoita tästä joesta, ja kovasti varoiteltiin matalikoista, ryteiköistä ja kaatuneista puista, ja että ei kannata aloittaa Pitkäjärveltä saakka. Jos nämä ohjeet on jo kanootille/kajakille, niin mitenkähän sitä pärjää SUP-laudalla, jossa kuitenkin on pohjassa evä, joka helposti tarraa runkoihin ja ruokoihinkin.
Ohjeet mielessä päätin aloittaa retken Espoon kirkolta Espoon keskuksesta, kirkon parkkipaikka onkin todella hyvä laskupaikka. Tsekkasin kuitenkin, etten kirkonmenojen aikaan ole menossa ja viemässä keneltäkään parkkipaikkaa, ja tyhjäähän siellä tänään kello kolmen aikaan oli, joten hyvä oli lähtövalmistelut siellä tehdä. Päivä oli harmaa (kuvaaja ei tykkää harmaista kuvista), mutta minusta kaikki oli pelkkää paistetta.
Virtaus oli voimakas, ja vettä oli riittävästi, lähdin alavirtaan menemään reipasta vauhtia. Ruokovarsia törrötti monissa paikoin ja siellä oli vettä vain melan lavan verran, mutta näin aikaisin keväällä, kun kasvillisuus ei ole vielä ‘herännyt’, niin niistäkin paikoista pääsi hyvin. Keskikesällä tilanne varmasti toinen.
Maisemat ovat jokivarressa kauniita, kävelytie seuraa joen varressa ja moni olikin sunnuntaikävelyllä nauttimassa kevätpäivästä. Kontrasti on melkoinen, kun samalla silmäyksellä näkee kaunista vanhaa kirkkomaata ja autoja kulkemassa Finnoontietä tai Espoon keskuksen muita väyliä. Ensimmäinen yllätys oli Finnoontien alitus, siellä oli pieni, kivinen koskipaikka, uskoin kuitenkin pääseväni siitä myös takaisin ylöspäin lähtöpaikalle, jossa autoni odotti, joten annoin mennä. Laskeuduin kuitenkin mahdollisen äkkipysähdyksen vuoksi polvelleni, ja pikkukoski sujahti hienosti.
Sitten hienous loppui. Edessä näkyi puunrunko retkottavan koko joen leveydeltä. Keskellä oli kyllä korkeampi kohta, josta olisi makuuasennossa päässyt ali. Mutta. Takaisinpäin en olisi päässyt vastavirtaa, vahva melonta ei vain olisi maaten onnistunut. Joten, stop ja takaisin päin. Vähän tunnelma läsähti.
Mutta lystin muoto vaan muuttui, seuraavaksi pääsi melomaan pienen koskipaikan vastavirtaan, ja hyvin sujui. Mela kyllä kolisi kiviin, mutta eteenpäin/ylöspäin pääsi kyllä. Pian olinkin taas takaisin lähtöpaikalla. Mies huuteli rannalta, että mene nyt ihmeessä katsomaan tuota toista suuntaa. Ja pitihän se tehdä, oli vasta puolituntia melomista takana, ja matkaa ei varmaan ollut paljoa yli kilometriä kertynyt.
Ja sehän olikin yllättävästi oikein kiva suunta. Löytyi mukavaa mutkittelua, pajunkissapuskia, golf-kenttä, Ikea, Turun moottoritie, kapeaa jokipolkua ja kun päätin viimein kääntyä takaisin niin myötävirta ja ‘pujottelurata’ tarjosivat todella hauskan ja vauhdikkaan melonnan. Jäipä tämänpäiväisestä melonnasta mukava maku ja tuli nähtyä tuttuja Espoolaisia maamerkkejä ihan uudesta kulmasta.
