Mikä ihana ilta!

Aurinko paistaa kirkkaalta siniseltä taivaalta koko työpäivän, elohopea kohoaa +16, pakko päästä laudalle. Nopea tsekkaus olisiko joku lautavuokrauspiste auki, huonolle näyttää, ei kai kukaan uskonut, että toukokuun alku voisi olla näin upea.  Lopulta onnistaa, SUP Finland Töölönlahdella on auki.  Loistavaa, sinne siis.

Vähän jännitti löydänkö paikan, ja minne saan auton, luvattiin ilmainen parkki, voiko se olla totta keskellä Helsinkiä? Loppumetreillä luulin kääntyväni pyörätielle, mutta olin kuin olinkin oikeassa paikkassa, tosin pikkaisen myöhässä, josta tuli vähän säätöä, mutta loppu hyvin,  kaikki hyvin eli pääsin keinumaan aurinkoisille merenaalloille.  Täydellistä!

Töölönlahti on ihana, urbaani SUP-paikka, maisemat ovat häikäisevät omalla tavallaan, katsot mihin päin vain niin kulttuurirakennuksia vierivieressä. Ja lintuja, siellä oli myös pullajoutsen, joka söi ihmisten kädestä.  Joutsen on ihana lintu, jotenkin kuitenkin teki pahaa sen kesyys, toivottavasti pärjää. Kävin myös Eläintarhanlahden puolella, aina yhtä kiva mennä rautatien ali, juna saattaa vaikka juuri mennä ylitse.

Lauta oli uusi tuttavuus, oikein mukava kova BIC-lauta.  “Siinä on erikoismuotoiltu pohja, hyvä aallokossa”, minulle kerrottin. Tykkäsin.

Leave a Reply