Auringossa aalloilla keinuminen työpäivän jälkeen tyhjentää ihanasti pään kaikista kiireistä. Tänäänkin lopulta mietin, mikä päivä, olinko tänään töissä. Voiko tämän ihanampaa harrastusta olla?
Auringossa aalloilla keinuminen työpäivän jälkeen tyhjentää ihanasti pään kaikista kiireistä. Tänäänkin lopulta mietin, mikä päivä, olinko tänään töissä. Voiko tämän ihanampaa harrastusta olla?
Tänään lähdin aalloille itäiseeen Helsinkiin. Seutu ei ole minulle tuttua, pari kesää sitten kävin suppaamassa Aurinkolahdessa, mutta muuten en ole siellä päin melonut. Joten ilolla lähdin kaveriksi kokeneelle kajakkimelojalle, joka halusi nyt kokeilla suppausta. Se sujuikin ihan kivasti ekakertalaiselle. Pienen sup -retken lisäksi teimme vähän pidemmän lenkin, hän nyt kajakilla rauhallisesti edeten ja minä mukavasti huhkien laudalla (näillä menopeleillä on aikamoinen nopeusero). Kauniit ovat maisemat tuollakin. Lisäksi minulle esiteltiin mielenkiintoinen kanava, joka pitää joskus mennä tutkimaan tarkemmin. Muutenkin tuo itäisen Helsingin rannikko vaikuttaa mielenkiintoiselle, esim. Vartiosaari, Kallahdenniemi ja Villinki ovat varmasti tutustumisen arvoisia paikkoja, joihin pääsee mukavasti myös SUP -laudalla. Olipa kiva päivä uusilla kulmilla.
Mikä kesä! Näin työpäivänkin jälkeen on kuin lomalla olisi, kun lähtee aalloille. Tänään vuokrasimme Tiinan kanssa laudat TwentyKnotsilta Kalastajatorpalta kahdeksi tunniksi ja suuntasimme kohti Mustasaaren kahvilaa. Ja mitä herkkuja retki tarjosikaan koko matkan ajan, jopa niin, että ajanseuranta unohtui kokonaan ja olimme lopulta reippaasti yliajan. Mutta oli vaan niin ihanaa!
SUP -herkut
Oli mukavaa pikkuaaltoa lähtiessä. Ja Kuusisaaren toisella puolella olikin sitten kova tuuli ja aallokko, ensin vastainen ja sitten sivusta. Sai tehdä kunnolla töitä, että pääsi eteenpäin ja muutimme vähän reittiäkin, että pääsimme saaren suojiin loppumatkaksi. Takaisin tullessa oli sivumyötäistä, joka kuljettikin meidät nopeasti takaisin Kuusisaaren luo ja sitten sen toisella puolella oli niin tyyntä, että sai vain nautiskella kesäillasta. Monenlaista herkkua yhden parin tunnin retken aikana.
Kahvilaherkut
Nam, pulla ja munkki ja rauhaisa istuskelu.
Tänään heräsin reippaana, tein evästä ja lähdin kohti Hämeenlinnaa ja Aulankoa (Katajistonranta). Edessä oli ensimmäiset SUP -kisani. Jos olen ihan rehellinen, en lähtiessä ollut ollenkaan varma osallistunko kisaan vai olenko vain katsojana, mutta vastassa oli niin mukavaa porukkaa, jotka ottivat heti joukkoon mukaan, niin sinnehän sujahdin listalle :). Sää oli kuuma. Joten puin kevyimmän SUP -asuni päälle (uimapuku ja minishortsit) sekä jätin kaiken ylimääräisen yltäni pois mukaan lukien kamera ja melontaliivit. Ja laitoin runsaasti aurinkorasvaa ja otin parikin pulloa vettä mukaan.
Ensin lähti kilpasarja. Ohjelmassa oli vain pitkän matkan melonta, joka nyt tarkoitti 14 km kilpasarjassa ja 5 km kuntosarjassa. Kilpasarjalaiset lähtivätkin vauhdilla. Kärjen tavoite oli sellainen 1.5h tuohon matkaan, on ne kovia! Ensimmäisenä maaliviivan ylitti Thomas Fagerström. Ja sitten olikin aika meidän kuntosarjalaisten lähteä.
Olihan se jännää, jo pelkkä lähtö. En ole ennen lähtenyt liikkeelle istumasta, jalat vedessä ja siitä sitten nopeasti seisomaan. No en ollut nopea, jäin jo lähdössä sellaiset 20 metriä muista :). Sitten melomaan, ensimmäinen pätkä meni ihan kivasti, pieni sivuaallokko ei tuntunut missään. Mutta sitten ensimmäisen käännöksen jälkeen mentiin laivaväylän vieressä, ja niitä veneitä kulki! Ja minähän en ole mikään sivuaallokon ystävä :D. Eli meni ihan omaksi kisaksi tuo kolmion sivu: kun tuli veneiden sivuallot, kävin polvilleni ja huilasin (polvillaan/istuallaan ei kisassa melota) ja kun taas aallot rauhoittui nousin seisomaan ja meloin kunnon sprintin, sen minkä jaksoin. Eka kierroksella kulki paljon veneitä niin jäin kauas taakse kilpakumppaneita. Seuraavalla kierroksella veneitä menikin jo paljon vähemmän, niin ei haitannut niin paljoa.
Ensimmäisen kierroksen (2,5 km) jälkeen kuulin väliajan, 30 minuuttia, hyvä olin oikein tyytyväinen, mutta ajattelin vauhdin hiipuvan, varmaan tulee väsy. Mutta kun viimeisellä käännöksellä huomasin, että on vielä yhdeksän minuuttia aikaa tuntiin, niin päätin yrittää alittaa tunnin. Ja sitten en löysäillyt, en istunut, en juonut vettä vaan annoin mennä sen minkä jaksoin! Ja loppuaika oli muutaman kymmenen sekunttia alle tunnin, mikä voittajafiilis! No oikeasti olin kuntosarjan kolmas, ja viimeinen :). Mutta oli kyllä todella mukavaa! Ja olen myös todella tyytyväinen suoritukseeni, loppukiriin ja että kaiken kaikkiaan menin kisaamaan. Todellista itsensä voittamista! Suosittelen!
Päivän kruunasi sauna ja uinti raikkaassa, mutta lämpimässä Hattulanselän vedessä. Ihanaa!
Ja sitten vielä ‘harjoittele nämä lista’:
Kilpailun odottaminen
Reitit
Kilpasarjan lähtö
Palkintojen jako
Palkintopalleilla:
Kisasarja, miehet: 1. Thomas Fagerström, 2. Tomas Lelovits, 3. Lauri Palmroth
Kisasarja, naiset: 1. Elle Laakso, 2. Merle Nummert, 3. Ritva Eskelinen
Kuntosarja: 1. Jenna Laakso, 2. Eeva Haartio, 3. Mia Talvasto
Olen kerran aikaisemminkin yrittänyt päästä Mustasaaren kuuluisille korvapuusteille, mutta emme ihan onnistuneet yrityksessä. Mutta tänään minulla oli oppaana Salla, joka on kajakilla melonut sinne ennenkin, niin eipä ollut mitään ongelmaa. Joten tänään päädyimme hienosti perille, ja korvapuustit ovat kookkaita ja maistuvia. Kuvankin muistin ottaa vasta, kun olin jo syönyt puolet pullasta ja pyytänyt dogi bagin. Ainahan ruoka maistuu niin hyvälle merillä. Sää oli tänäänkin aiva upea melontaan. Mennessä oikein mukava vastatuuli ja tauon jälkeen oli lähinnä tyyntä. Olipa kiva retki, kiitos Salla seurasta, ja oppaana olosta!
Laiturikuva: Salla Iivanainen
Otin tänään töistä puolipäivää vapaata ja lähdin lomailevan työkaverin kanssa pienelle saarikierrokselle. Lähtöpaikkanani oli Hanasaari. Kiersimme ja kaarsimme lähisaaria ja rantauduimmekin muutamaan, Läntiselle Käärmeluodolle, Käärmesaarelle ja Niittysaarelle. Käärmeluodolta olikin huikeat näköalat joka suuntaan, ja maisemat olivat muutenkin aivan upeat. Ja sää suosi, sopivan pieni tuli ja aurinkoa riittävästi.
Olen kuukauden ajan lähinnä matkustanut, viidessä eri maassa käynyt, sekä työmatkoilla että omilla lomareissuilla, ja on ollut oikein kivaa. Suppaukset ovat jääneet sitten vähiin. Mutta nyt heinäkuussa ei ole ulkomaanreissuja tiedossa, joten supkesä voi kunnolla alkaa. Tänään meninkin heti aamusta Kalastajatorpalle TwentyKnotsin suppipisteelle. Hetken mietin menemistä tuulta on sellaiset 5 m/s, en millään viitsisi olla koko aikaa polvillaan, mutta onneksi menin. TwentyKnotsin majan edessä oli kova aallokko, mutta Kuusisaaren sillan toisella puolella oli oikein mainiot supkelit! Jatkoin vielä Seurasaaren sillan ali ja nautiskelin kesäaamusta. Takaisin tullessa sai viimemetreillä tehdä töitä, mutta sitäkin oli sitten ihan sopivasti. Ihana aamu!
The very first summer vacation week this year I spent in London. London is so nice city, there is a lot to see and lot’s of different kind of activities to do. This time I did a SUP journey in a canal from Paddington Basin to Camden Lock via Little Venice and London Zoo. There are you not alone, there are lot’s of canal boats, electric GoBoats and even some cayaks going around so you need to be very careful and take a good attention all the time. It had been a hot summer and not that windy so there were lot’s of weed on the some areas of the canal. It was really hard to paddle through the weeds specially for the first one in a row.
What was really exciting was the long and dark canal in Little Venice. The canal is 249 meters long and it was so dark. The experience was really something! Never done something like that before.
Also it was fun to paddle through the London zoo: we saw some exotic birds and hyenas too. We paddled 9 km and it took three hours, there were some waiting times to let big canal boats to go first. After the trip I was hungry and tired, dropped by the Petit Pret to take a take away salad and went to eat and sleep in my hotel room. Good exercise during the city holiday!
Kauniina, aurinkoisena (mutta tuulisena) keskiviikkoiltana oli välillä ihan ruuhkaa laineilla, kun kajakkiväki ja varsinkin kun kajakkimelontakurssilaiset kiersivät Laajalahtea. Mutta ei huolta, hyvin sinne mahduttiin. Tällainen iltasup saa todella loma- ja kesäfiiliksen aikaan, jopa kiireisen työpäivän päätteeksi.

TwentyKnots järjesti kesän ensimmäiset viikkotreenit tänään. Noin kymmenen hengen porukka treenasi alkuun melontatekniikoita ja kiersi sitten kuusisaaren varsin reippaassa tuulessa. Oli sekä tiukkaa melontatreeniä vastatuuleen ja sitten tasapainoilua sivumyötäisessä vaahtopääaallokossa. Oli välistä rankkaa, mutta oli kyllä hauskaa. Päälle oli suppikansan ja purjelautailuväen yhteinen picnic Twentyknotsin kopilla. Tunnelma oli mainio, musiikki soi ja kaikilla oli pientä syötävää mukana. Äskeinen voimakas tuuli tuntui nyt niin leppeälle ja lämpimälle terassilla istuskellessa. Olipa kiva uutuus tälle kesälle, lisää vaan tällaisiä iltoja.

