Vuoden ensimmäinen SUP!

Maaliskuun 18.päivä ja vuoden ensimmäinen SUP tehty! Aivan loistavaa.  Sää oli aurinkoinen (+6 C), Perniönjoessa oli muutamia pieniä jäälauttoja väisteltäväksi, ja oli suppaus taas vaan niin ihanaa. Asuvalinta oli onnistunut, vain neopreenikäsineet olivat liikaa, niinpä ne joutuivat laudan nyöreihin retken ajaksi.

Samalla oli ensimmäinen kerta myös uudella ensimmäisellä omalla ilmatäytteisellä laudalla, Fanatic Falcon Airilla, on kyllä mieluinen lauta.  Pumppaaminen sähköpumpulla sujui betonimöhkäleen päällä mainiosti, maa olikin yhtä kuravelliä, ei siinä olisi voinut lautaa käsitellä, ellei olisi samalla ottanut mutakylvyn.  Ja tuli todennettua, että siinä ajassa, kun pumppu hoitaa homman, voi tehdä muut valmistelut. Suppaus sujuu hyvin siis myös ilmatäytteisellä laudalla.

Jotta tulisi hattutemppu ensimmäisistä kerroista niin olihan minulla ensimmäistä kertaa mukana myös Polar M400 urheilukello, sen karttakuva on kyllä vähän vaatimaton, mutta matkaksi kertoi taivalletun 2,1 km.  Vähäinen on tuo määrä kilometrejä, mutta ihan passeli näin vuoden ekaksi kerraksi.

Tästä alkakoon ihana SUP-kesä!

P.S. Päivän ekakertojen sarjan kruunasi vuoden ensimmäinen grillaus: makkarat grilliin ja sinappia päälle.  On tässä kyllä jo ihan kesän tuntua.

Suppijoella

Perniönjoki osa 1

Yläjuoksulla Yliskylän kohdalla joessa on hyvä virtaus ja vettä on paljon, ja niin on jäälauttojakin.  Nyt voisi lähinnä hypätä melan kanssa lautalle ja kokeilla jäälautasuppia.  Miksi sitä voisi kutsua? Lähinnä hulluudeksi.

Perniönjoki osa 2

Lähempänä merta on enemmän jäätä, nyt voisi mennä jään päälle kävelemään, jos todellakin olisi hullu.

Odotellaan suppauksen kanssa vielä hieman.

 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Ollut plussaa jo monta päivää, niin luulin että Matildanjärvi ei olisi jäässä, mutta olihan siinä selkeä jääpeite.  Tosin ei tuon jään päälle ole ajatustakaan mennä ilman SUP-lautaa, mutta ei kyllä senkään kanssa. Kevättä tässä odotellaan, mutta sitä ennen nautitaan muista vuodenajoista ja talven juhlista. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Beautiful winter at SUP lake (Lake Matildanjärvi)

Beautiful December morning in Mathildedal village.  The lake I use to paddle in summertimes is frozen, and the scenery is stunning.  Even I cannot wait the summer to be able to paddle again I love winters as well.

After walking in a winter wonderland you can have a cup of coffee in a cafeteria (Kahvila Kyläkonttori & Puoti) by the sea in Mathildedal Marina area.

 

Hei hei kesä!

Tänään olen haikein mielin, mökkilauta meni talviteloille. Oli helppoa ja mukavaa, kun mökkirannassa oli koko kesäajan käyttövalmiina SUP-lauta.  Oli niin vaivatonta lähteä pienemmälle tai pidemmälle supille lähirannasta, jos vain sille päälle sattui.  Nyt on lauta talvisäilytyksessä, kunnes koittaa huhtikuu, sitten taas tapaamme rannassa.

 

Eväshetki lummepoukamassa (kun ei päässyt Puolakkajärvelle)

Tänään pakkasin evästä pitkää retkeä varten.  Viime kesänä meloimme miehen kanssa Matildanjärveltä väliojan kautta Puolakkajärvelle ja retki on ikimuistettava (tarina: osa 1 ja osa 2). Itse Puolakkajärvi jäi silloin kiertämättä, koska piti päästä kuivattelemaan vaatteita.  Asia on jäänyt vähän kaivelemaan, niin päätin tänään lähteä sinne uudemman kerran.

Ei mennyt kuin Strömsössä tänäänkään.  Matildanjärven ylitys sujui tosi sukkelaan tuulen ollessa reipas ja myötäinen.  Laudankanto pienen saaren/salmen yli sujui myös kevyesti, ja veteenlaskupaikalla laudan lasku sujui yllättävän hyvin varsin jyrkällä kallioreunalla. Mutta sitten, kaislikko, ruovikko, juurakko, puusto jne. esti etenemisen ja välillä jopa perääntymisen, niin päätin jättää tällä kertaa enemmät yritykset sikseen. Jos vesi on matalalla tässä, ei tilanne väliojassa ole parempi.  Se on pieni ja matala ojanen suoalueella, karttakuvassakaan sitä ei edes näy.

Koska sää oli nätti, niin päätin kuitenkin nauttia eväät kauniissa lummepoukamassa.  Ei siellä enää lumpeenkukkia ole, mutta siellä oli tyyntä ja aurinkoista, niin oli oikein mukava istuskella ja syödä proteiinipatukka ja juoda pillimehu, vakioSUPretkievääni, setti, joka nautitaan yleensä puolentoistatunnin melomisen jälkeen.

Tavoitejärvi

Tippumisharjoitus ja downwindkokeilu, superkivaa!

Tälle lauantaille on lupailtu myrskyä ja puuskaista tuulta sisämaahankin.  Aamulla ajattelin innoissani, että nytpä pääsen lähijärvelle kokeilemaan vastatuulta ja downwindiä siihen perään. Mahtavaa!

Olin varsin aikaisin liikkeellä, ja tuuli oli vain sellaiset 7-8 m/s.  Pienellä järvellä ei kummoisia aaltoja noussut, väliin pieniä vaahtopäitä.  Jotta ei mahdollinen laudalta tippuminen tuntuisi missään, päätin alkuun tehdä tippumisen laudalta ja harjoitella laudalle nousun. Heitin siis melan kauas, tipahdin veteen, nousin laudalle, kauhoin melan luokse ja olin taas valmis suppaamaan. Märkäpuku oli oikea asuvalinta ja vesiurheiluliivi on kyllä mukava vedessä, eikä kastumisen jälkeen ollut edes yhtään kuuma. Ja aurinkolasit pysyivät päässä vaikka menin uppeluksiin, tämä on huolettanut minua kovin.

Nyt olin valmis kohtaamaan tuulen. Vastatuuleen sai tehdä kunnolla töitä, mahtavaa! Myötätuuli vaihteli, tein neljä kierrosta, yhdellä niistä sain laudan alle jo kunnon viennin. Oli tosi kivaa!  Luulenpa, että innostun tuulisemmistakin keleistä ja varmasti haluan kokeilla enemmänkin downwind-retkiä.  Sellaisia tiedän ainakin Twentyknotsin ja SUP Espoon järjestävän.  Tahtoo mukaan!

P.S. Varsinaisesti supatessa en tippunut laudalta, en edes sivutuulessa enkä käännöksessä.

Perniönseudun lehdessä!

Olen iloinen SUP-matkasaarnaaja mielelläni, kun niin tykkään lajista.  Viime viikolla Perniönseudun lehden toimittaja oli minuun yhteydessä ja kysyi, voisiko hän haastatella lehtijuttua varten. Tottakai! Ilolla kerron lempilajistani.  Ja niin tänään ilmestyneessä lehdessä on etusivulla kuva ja kymppisivulla kuvan kanssa tarinaa. Oikein kiva ja positiivinen juttu.

Tässä kuvat lehdestä, ja alla linkit aikaisemmin ilmestyneisiin SUP-tarinoihin, joilla retkillä kuvat on otettu.

Kuva 1: Matildanjärvellä

Kuva 2: Matildasta Strömman kanavalle.

Kiskonjoella

Tämänpäivän suunnitelma oli mennä SUP-laudalla ja kajakilla Kiskonjokea/Perniönjokea sellainen kahden tunnin retki.  No, ylisuorittamiseksi se miehen kanssa meni :).  “Tähän asti kerran päästiin, niin jatketaan vaan vielä”.  Viittaus siihen, että vastavirtaan pääsikin jatkamaan Kiskonjokea Perniönjoen haaran jälkeen, kun usein siinä on kivinen virtapaikka, jossa matka stoppaa.  Vesi oli nyt niin korkealla, ettei siinä mitään virtausta oikeastaan ollut eikä kivistä mitään tietoa.  Joten matkasimme eteenpäin kohti Latokartanonkoskea.

Hullunkiilto silmissä sinne tähtäsimme.  Ei jääty mihinkään puurunkoihinkaan kiinni, yhdessä kohtaan piti metri kahlata kivien takia, mutta siitäkin mentiin yli. Lisäksi oli hauska puunrungon alitus makuuasennossa :).

Lähelle varsinaista koskea pääsimme, mutta matka tyssäsi kovaan virtauspaikkaan, jossa oli matalaa ja kiviä niin, ettei päässyt vauhtia melomaan, vaikka hurjasti yritti.  Hassua, että valokuvassa ei näy virtauksesta mitään, vaikka todellisuudesta eteenpäin ei vaan pääse virtauksen vuoksi.

Matkaa reissulle tuli 13.5 km ja aikaa kului 3,5 tuntia.  Väsymys ei päässyt vaivaaman, kun virtauspaikan ‘kamppailussa’ saamasta adrenaliiniryöpystä riitti hyvin virtaa paluumatkalle. Olipa vasta melontaretki.

Eteenpäin, vaikka kahlaten

Suppaaja etenee vaikka sitten kahlaten välillä.  Vesi on Matildanjärvessä matalalla, joten tänään ei päässytkään kahden saaren välistä laudalla vaan kiviin jäi kiinni. Kartalla ne toki näyttävävätkin vain yhdelle yhtenäiselle saarelle, joten ei nyt kauhean yllättävää.  Helppo oli nousta ja metri kantaa lautaa kahlaten ja sitten vaan takaisin laudalle.

Kaiken kaikkiaan ihan täydellinen ilta-SUP.  On tämä vaan niin ihanaa!