Töölönlahti talvella

Ensiksi alkuviikolla kuullut hyvät uutiset: Hakuna Matata SUP Rental saa jatkaa toimintaansa Töölönlahdella.  Aivankuin sen kunniaksi satuin keskiviikkona kävelemään juuri niillä seuduilla ja otinpa muutaman talvisen kuvan.  Lunta ja jäätä vielä riittää, mutta nyt kun katsoo ulos ikkunasta, niin keväinen aurinkohan tuolla jo innokkaasti paistaa.

 

Seurasaari talvella

Seurasaaren ympäristössä ja ympäri olen vapaanveden aikaan monesti mennyt SUP -laudalla.  Tänään valloitin saaren päästä päähän kävellen. Ulkomuseoalue ei ole auki talvisin, mutta ei se nyt ole varsinaisesti kiinnikään vaan Etelä-Pohjanmaalta tuotuja rakennuksia voi ihailla hyvin ulkoapäin.  Saaren päässä törmäsimme puiseen rakennukseen (kuva 2), jonka esittelytekstissä luki, että siellä voi pitää vaikka palaverin, tai sitten vain hiljentyä hetkeksi. Saaren päädyssä herkistyin myös muistelemaan kesäistä SUP-retkeä saaren ympäri, jolloin kompuroimme leväisiä kiviä pitkin kelluttaen lautoja kivien ohi, se ei ehkä ollut paras reittivalinta (vaikkakin lyhyin). Kylläpä tuli kova ikävä kesää ja vesiretkiä.

Mutta oli mukava nähdä Seurasaari pitkästä aikaa maalta käsin, ja samalla sai nauttia ulkoilusta ja hyvästä keskustelusta retkeilijäseuran kanssa.  Totesimme molemmat, että jopa näin pääkaupunkiseudalla on helppo hetkessä lähteä luontoon ja nauttia rauhasta ja jopa hiljaisuudesta, jos vain lähtee hitusen kauemmaksi vaikka johonkin Helsingin edustan saarista.  Silloin ei enää kuulu Länsiväylällä huristavat autot, niinkuin ne tänään kuuluivat tasaisena kohinana jäisen meren yli.

 

More winter fun!

Today the sun was shining so nicely that my mind is thinking and waiting for starting the SUP year 2018.  There has been so cold for couple of weeks so that every lake, river and also the sea nearby Helsinki is frozen, so we need to wait couple of weeks/months to be able to paddleboard in Finland. But it is coming…

Meanwhile you can enjoy the winter.  This week I have visited one modern art museum again, this time in Helsinki called Kiasma.  There are several interesting exhibitions which are worth of seeing indeed. During the weekend I skied in Kirkkonummi, Peuramaa Ski and was also iceskating in Tapiola.  This time Tapiola was bathing in the sunlight and that’s why my mind is already in the coming spring time.

Here are some photos taken these visits:

Kiasma

Outdoor activities

 

Winter fun!

This weekend you have surely been able to enjoy the winter big time in Finland, weather has been excellent for outside activities. Myself I went iceskating on Saturday and downhill skiing on Sunday. Extra to that I visited a great museum in Espoo: EMMA (Espoo Museum of Modern Art).  Even SUP is in it’s own league all of these was super!

See some pictures underneath from this weekend’s activities,  I can highly recommend all of them.

EMMA (link to webpage)

Tapiola Ice Garden (link to webpage)

VihtiSki (link to webpage)

Suppijoella

Perniönjoki osa 1

Yläjuoksulla Yliskylän kohdalla joessa on hyvä virtaus ja vettä on paljon, ja niin on jäälauttojakin.  Nyt voisi lähinnä hypätä melan kanssa lautalle ja kokeilla jäälautasuppia.  Miksi sitä voisi kutsua? Lähinnä hulluudeksi.

Perniönjoki osa 2

Lähempänä merta on enemmän jäätä, nyt voisi mennä jään päälle kävelemään, jos todellakin olisi hullu.

Odotellaan suppauksen kanssa vielä hieman.

 

Talvihetkiä

Tänään kävimme kiertämässä muutamia talvisia rantoja, sekä Espoossa että Helsingissä.  Oli harmaa, talvinen päivä, lämpöä kuitenkin sellaiset +4 , ja luntahan on tällä hetkellä vain vähän Helsinginseudulla.  Meri on jäässä, mutta jään päällä on runsaasti vettä, joten näkymä oli kuin meri olisi ollut valtoimenaan auki.  Muutaman pilkkijät jään päällä todistivat, ettei näin kuitenkaan ole.  Tykkään talvesta, tykkään lumesta, joten jaksan vielä hyvin odottaa kuukauden, ehkä jopa kaksi, että kevät tulee.  Siihen asti nautin valoisista talvipäivistä, avantouinnista ja toivottavasti vielä luistelustakin.

 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Ollut plussaa jo monta päivää, niin luulin että Matildanjärvi ei olisi jäässä, mutta olihan siinä selkeä jääpeite.  Tosin ei tuon jään päälle ole ajatustakaan mennä ilman SUP-lautaa, mutta ei kyllä senkään kanssa. Kevättä tässä odotellaan, mutta sitä ennen nautitaan muista vuodenajoista ja talven juhlista. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Enjoying a frost day in Fiskars

Fiskars Village is a rustics and idyllic village in a south-west Finland.  There a some artisanal shops, workshops and cafeterias in a landscape full of beautiful trees and a nice river.  Most visits we have done in the area have happened during a summertime, but today we visited there in a nice cold winter day.  It was a little bit chilly, the sun was not climbing high but gave still a clear and bright light for the whole area. We visited for the first time a cafeteria called Petris chocolate room. It was furnished a really lovely way with wooden picturesque tables and coffee was served in cups with flower ornamentation. The macarons were not the best I have tasted, next time I will try some homemade chocolates, those looked delicious.

Beautiful winter at SUP lake (Lake Matildanjärvi)

Beautiful December morning in Mathildedal village.  The lake I use to paddle in summertimes is frozen, and the scenery is stunning.  Even I cannot wait the summer to be able to paddle again I love winters as well.

After walking in a winter wonderland you can have a cup of coffee in a cafeteria (Kahvila Kyläkonttori & Puoti) by the sea in Mathildedal Marina area.

 

Frozen SUP river (Perniönjoki 23.1.2016)

We visited one of my favorite SUP locations on Saturday afternoon.  And not so surprisingly the river was frozen and covered by snow. Take definitely some time to be able to paddle again.  But now we can enjoy the winter!

At Meri-Teijo Ski Resort (Salo, Finland):