Vuoden ensimmäinen SUP!

Maaliskuun 18.päivä ja vuoden ensimmäinen SUP tehty! Aivan loistavaa.  Sää oli aurinkoinen (+6 C), Perniönjoessa oli muutamia pieniä jäälauttoja väisteltäväksi, ja oli suppaus taas vaan niin ihanaa. Asuvalinta oli onnistunut, vain neopreenikäsineet olivat liikaa, niinpä ne joutuivat laudan nyöreihin retken ajaksi.

Samalla oli ensimmäinen kerta myös uudella ensimmäisellä omalla ilmatäytteisellä laudalla, Fanatic Falcon Airilla, on kyllä mieluinen lauta.  Pumppaaminen sähköpumpulla sujui betonimöhkäleen päällä mainiosti, maa olikin yhtä kuravelliä, ei siinä olisi voinut lautaa käsitellä, ellei olisi samalla ottanut mutakylvyn.  Ja tuli todennettua, että siinä ajassa, kun pumppu hoitaa homman, voi tehdä muut valmistelut. Suppaus sujuu hyvin siis myös ilmatäytteisellä laudalla.

Jotta tulisi hattutemppu ensimmäisistä kerroista niin olihan minulla ensimmäistä kertaa mukana myös Polar M400 urheilukello, sen karttakuva on kyllä vähän vaatimaton, mutta matkaksi kertoi taivalletun 2,1 km.  Vähäinen on tuo määrä kilometrejä, mutta ihan passeli näin vuoden ekaksi kerraksi.

Tästä alkakoon ihana SUP-kesä!

P.S. Päivän ekakertojen sarjan kruunasi vuoden ensimmäinen grillaus: makkarat grilliin ja sinappia päälle.  On tässä kyllä jo ihan kesän tuntua.

Fanatic Falcon Air 12’6” pakkauksesta käyttökuntoon

Tänään oli ohjelmassa uuden laudan ensitäyttö. Samalla harjoiteltiin miehen kanssa videon tekemistä: videointi päälle ja reppua tutkimaan. Yksi vähäpätöinen asia jäi tekemättä, kuka nyt kaipaa evää lautansa pohjaan, ei kukaan, ainakaan olohuoneessa. Mutta tiedoksi, vaikka en videolla sitä esiin kaiva,  niin kyllä se repun taskussa oli.

Fanaticin de luxe -reppu on kyllä laadukkaan tuntuinen.  Hyvät, isot pyörät ja kaikki remmit tukevia ja klipsut jykeviä, runsaasti kahvoja ja pehmustetut repunolkaremmit.  Kyllä tuolla kelpaa SUP-lautaa kuljetella.  Lisäksi se on aika soma.

Itse lautahan on herkku! Menin viime kesänä muutaman kerran tuollaisella, ja tykästyin kovasti, joten päätin sellaisen itsellenikin hankkia. Nyt ei enää puutukaan kuin virtaavat vedet ja loiskuvat laineet!

Se saapui! Fanatic Falcon Air 12’6”

Uusi ensimmäinen oma ilmatäytteinen SUP-lautani saapui tänään.  Se, että on jäätävä viima ja kaikenlaista kuraa lentää silmille ulkona ei millään lailla muserra fiilistä. Se on niin kaunis, ja ihana, ja upea, ja kaunis, ja tämä kaikki vaikka se on vielä tuossa repussaan olohuoneen lattialla.

Varsinainen SUP-sunnuntai

Tänään oli merkittävä SUP -päivä. Ensiksi oli mökkilaudan talvisäilytykseen siirto. Tämä tarkoittaa, että kesä on ohi.

Mutta koska sää oli mitä mainioin, kaunis auringonpaiste ja maltillinen tuuli, oli aika tehdä ensimmäinen ilmatäytteisen laudan pumppaus luonnossa, testata käytössäni oleva ilmatäytteinen retkilauta (Fanatic Ray Air 12’6”) ja samalla kokeilla uutta suppausretkikonseptia ilmatäytteisen laudan innoittamana.

  1. SUP-laudan pumppaus ei ole vieläkään lempipuuhaani, onneksi mies oli tänään mukana ja hoiti hommasta yli puolet. Joten se sujuikin noin 12 minuutissa, uskomatonta, minulla meni koepumppauksessa viimeksi 25 minuuttia. Laudan kuljettaminen, tyhjennys ja reppuun kasaaminen on kyllä todella vaivatonta. (Kokemuksesta lisää: Ilmatäytteinen SUP-lauta?)
  2. Fanatic Ray Air 12’6” oli oivallinen.  Reppu on todella kätevä kuljettaa autossa, itse lauta oli oikein mukava.  En kertaakaan käytössä ajatellut, että sitä ja tätä, koska ilmatäytteinen.  Unohdin sen ihan kokonaan, toimi moitteettomasti, vakaasti ja mukavasti koko retken ajan, niin myötä-, vasta- kuin sivutuulessa. Ja onhan se uskomattoman kevyt kantaa eli kaikki siirrot sujuvat niin mukavasti myös täytettynä. Olen ollut aika fanaattinen kovien lautojen kannattaja, mutta on ilmatäytteisessä puolensa, kunhan se on hyvä ja hyvälaatuinen, kuten tämä lauta osoitti olevansa. Vielä kun saan hommattua akkukäyttöisen pumpun, niin avautuu uusi todella helppo retkiSUPmaailma.
  3. Ilmatäytteisen laudan innoittamana kokeilimme meille uutta SUP-konseptia.  Paikaksi valitaan uusi, mielenkiintoinen, mielellään valokuvauksellinen paikka. Ilmatäytteisen laudan kanssa liikkuminen on helppoa, joten uudet kohteet, täältä tullaan!

Tänään paikaksi valikoitui Hangon läntinen selkä, lähtöpaikkana Öbyn tiellä oleva veneiden kannaksen ylivetopaikka.  Siihen oli helppo parkata auto ja lähteä vesille.  Tänään menin merta kohti.  Suuntasin aluksi kohti kaukaisuudessa näkyviä tuulivoimaloita, ne ovat hienonnäköisiä pyöriessään puiden yläpuolella.  Jonkin aikaa melottuani päätin kääntyä vasemmalle kiertämään muutaman saareen.  Reitti oli kokonaisuudessaan niin kaunis.  Toisella puolella oli komeat kallioiset saaret, toisella puolella oli mökkejä ja laitureita. Aurinko paistoi lämpimästi, musta märkäpuku tuntui tässä vaiheessa ehkä vähän ylimitoitetulle, mutta toisaalta tuli todella kesäinen lämpö ja tunnelma.  Kun kurvasin vastatuuleen saarien toiselle puolelle ei asuavalinta ollut ollenkaan liian lämmin vaan juuri sopiva, sen verran tuulta oli siellä puolella.

Kyllä myös syksy on upeaa aikaa supata! Ruskan värit luovat viehättävän ympäristön, keltaiset puut sinisyyden ympäröimänä on vaan niin kaunista. Toivottavasti sateettomia, aurinkoisia päiviä on lisää tulossa.

 

Pumppaa! Pumppaa! (ensimmäinen pumppauskokemus ikinä)

Hain tänään käyttööni syksyksi ilmatäytteisen SUP-laudan (Fanatic Ray Air) ja pitihän sen täyttämistä harjoitella.  Reppu lautoineen olohuoneeseen, kamat lattialle, laudan levitys.  On se iso, hyvä, että mahtui olohuoneen nurkkaan.  Ja eiku pumppaamaan, ja kello käyntiin.

20 minuuttia ja olen päässyt keltaisen alueen yli vihreän rajalle. Vielä pitää jatkaa puolenvälin vihreää ja homma käy koko ajan raskaammaksi.  Aika pitää tauko.  Pinattiletut ja puolukkahillo esiin ja katsomaan yksi jakso Dagia Netflixistä.

Tauko ja pinaatti tepsii. Jaksaa taas. Viisi minuttia ja viimeiset pumppaukset tehty ja lauta on täytetty.  Tämä varmaan tarkoittaa, että pitää retkille varata lisäjuoma ja -eväät pumppausta varten.  Lopputulos 25 minuuttia pumppausta ja lauta käyttövalmis.  Tehtävissä! Tämän laudan saan itseksenikin kuljetettua ja pumpattua.

Ai niin, mistäs niitä auton tupakinsytyttimestä virtansa saavia pumppuja voikaan tilata?

Ilmatäytteistä retkilautaa testaamassa, osa 3

Lautakuume vain pahenee!  Tänään testasin Fanatic Falcon Air -lautaa ja niinpä Asenne Voyager II sai kovan haastajan, sen verran paljon tykkäsin. Lauta on nätti, ja se kulki niin sulavasti ja kauniisti, haki ja heilui juuri oikealla tavalla, ja otti moottoriveneiden aallot tosi hyvin. Tänään oli ehkä turhan tyyntä lopulliselle tuomiolle, pitää kokeilla isommassakin aallokossa.  Tosin kuulin, että Twentyknots-väki on käyttänyt pitkällä downwind-reissulla, joten ei se voi aalloissa huono olla.

Lauta, sää ja aallot Laajalahdella & Kuusisaaren & Seurasaaren ympärillä olivat tänään niin maistuvat, että innostuin menemään pidemmälle merelle kuin aikaisemmin olen mennyt.  Hieno kolmiohan tuosta reitistä sitten tuli.

Pitää varmaan jotain lääkettä ottaa tähän kuumeeseen.

 

Parempaa ei olla voisi!

Täydellistä. Ihan vaan niin. Eihän parempaa sup-hetkeä voisi olla.  Tänään oli sää mitä parhain, ja seura, toinen sup-hullu, niin lopputulos on parasta kesää. Meni jopa hulluttelun puolelle: ‘nukkumista’ laudalla, vatsalihasliikkeitä laudalla, ‘joogaa’ laudalla, ja lautojenvaihto vesillä, ihme ettei uitu.  Tosin sekin olisi ollut ihan superia tässä säässä.

Laudat piti tietty vaihtaa kesken reissun, kun oli alla kaksi erilaista Fanatic -lautaa.  Minä olin kyllä kerran aikaisemminkin mennyt Raylla, mutta Fly oli uusi tuttavuus. Molemmat laudat oli tosi kivoja, hyvin erilaisia kyllä.  Fly oli niin vakaa, mitkään aallot tänään eivät saaneet tuntemaan, että voisi laudan päältä tippua, oli tosi vakaa.  Ray taasen pesee Flyn nopeudessa ja melomisen keveydessä mennen tullen. Yhdessä kuvassa näkyvä punainen Fanatic on muuten kilpakiituri, ehkä sitä voisi joskus edes vähän kokeilla, ihan vaan rannan tutumassa, tyynellä säällä? On aika äkeennäköinen menopeli.

Hulluttelunkin kanssa sai hyvää kuntoilua ja kilometrejäkin kertyi kivasti (6,2 km).  Parempaa ei vain olla voisi. Täydellistä.

P.S. Komeannäköinen teranssilaajennus tulossa Twentyknotsin pisteelle, kelpaa siinä ‘köllötellä’.