Aurinko paistoi heti aamusta toivotulla tavalla joten suunnitelman mukaisesti lähdimme kohti Naarjärven (Salo) uimapaikkaa tarkoituksena supata enemmän kuin eilisen vartin verran. Sää oli aivan täydellinen: aurinkoinen, lämmin, hitusen (juuri sopivasti) tuulta ja muutama pilvi taivaalla. Lähtöpaikalla oli helppo kahlata veteen laudan kanssa, olisi vieressä ollut myös runsaasti laiturirakennelmia laituriltakin lähtöä varten, mutta lämpimässä järvivedessä on pelkästään nautinnollista vähän kahlata.
Laudan päälle ja kohti lähisaarta. Ajatuksena oli kiertää se etelän kautta, mutta vastatuuleen on mukavampi meloa kuin sivutuulessa, niin reitti muuttuikin pohjoisen kautta meneväksi. Siis vaikka rannalla ja rannan läheisyydessä oli melko tyyntä, niin selän kohdalla tuuli selkeästi. Naarjärvi oli oikein mukava, kirkkaanoloinen järvi, olisi tehnyt mieli pulahtaa sinne. Pitää kehittää asua, jos nyt aurinkoiset kelit jatkuvat, uintikelpoiseen suuntaan, niin että voi tehdä samalla tai lopuksi uintipyrähdyksen. Saaren takapuolella oli vastassa joutsenpariskunta ja kuikka poikineen. Linnut on mukavia seuralaisia näillä SUP-retkillä.
Saaren takaa löytyi toinen, oikein soma, idyllinen pikkusaari. Kiersin myös sen ja otin muutamia kuvia, kunnes kamerasta loppui akku! Pitää muistaa ladata se ihan jokaisen reissun jälkeen. Turhaa kameraa on turha kantaa mukana, joten vein sen rantaan, ja jatkoin retkeä sen jälkeen pohjoiseen. Muistelin, että järvi jatkuisi siihen suuntaa lyhyehkön matkan, joten voisin vaikka käydä kurkkaamassa toista päätä. Mutta mikä näyttää lyhelle matkalle kartalla, ei ole sitä välttämättä luonnossa. Parikymmentä minuuttia melottuani ja ‘kurkattuani kulman taakse’ eikä päätä vielä näkynyt, käännyin takaisinpäin. Hämmästykseni oli suuri, kun retken päätteeksi Sports Tracker kertoi, että olin edennyt vain kolmanneksen järven mitasta pohjoiseen.
Naarjärven uimapaikka on oikein mukava ranta ja tänään sää oli suppaamiseen aivan täydellinen. Retkieväiden nauttiminen rannassa auringossa kruunasi retken. Nyt vain lisää tälläistä :).
Suomeen eivät ole kesäkelit vielä ehtineet, ja suppaaminen on jäänyt viime viikolla sateisen sään takia. Tälle lauantaillekin oli luvattu lähinnä sadetta, ja sitten taas sadetta, joten odotukset aalloille pääsemiseksi eivät olleet korkealla. Kävimme lähiseudun uimapaikkoja katsastamassa, minkälaisia laudan/kajakin laskupaikkoja niissä olisi, ja otettiin menopelit varulta katolle mukaan, josko vaikka löytyisi sopiva paikka ja sää.
Kävimme katsastamassa neljää paikkaa: kolmea uimarantaa Salossa (Naarjärvi, Vähäjärvi ja Kirakka) ja Särkisalossa yhtä ‘väliojaa’. Sää muuttui pikkuhiljaa sateisemmaksi koko ajan ja lopultahan alkoi sitten sataa. Siinä vaiheessa oli hyvä pitää kahvitauko ja suuntasimme Teijon Masuunille. (Söin muuten hiiren ja sen juustonkin). Kahvin lomassa totesin, että nyt kyllä menen laudalle. Vähäjärvi on nimensä mukainen pieni pyöreä pläntti, pituudeltaan sellaiset 300m. “Vaikka sää olisi mikä tahansa/tai muuttuisi miten tahansa, ei ole kuin minuutin päästä rannasta eikä autostakaan kuin muutaman”.
Kahvittelun jälkeen suuntasimme siis Vähäjärvelle. Kukaan ei ollut uimassa, eikä muutenkaan rannalla. Paitsi hyttyset. Ripeästi siis lauta katolta, että pääsen niitä karkuun järvelle (miesparka, hän jäi hyttysten ruoaksi rannalle). Järven ylitykseen taisi mennä kaksi-kolme minuuttia :). Vastarannalla oli suota, ja järvessä ulpukoita, aika keskelläkin järveä, eipä taida olla kovin syväkään tämä vähäinen järvi. Muutama ihan kivannäköinen mökki näytti olevan järven rannalla.
Vartin verran meloin, matkaa kertyi huimat yksi kilometri. Poislähtiessämme rannalle tuli muutama lapsikin reippaasti uimaan, hienoa! Vesi olikin aika lämmintä, se pienessä järvessä etuna. Nyt illansuussa aurinko on paistanut jo muutaman tunnin ihanan kesäisesti, mieskin kävi pienellä kajakkiretkellä lähijärvellä. Josko ne kesähelteet tai edes -kelit alkaisivat. Huomiseksi onkin luvattu aurinkoista, joten suunnitelmissa on lähteä kunnon melontaretkelle. Kuinka siinä käykään, siitä lisää huomisen jälkeen.
Rouvan Suppailu jäi sään takia vähemmälle Juhannuksena, mutta sunnuntaina tilanne parani. Joten kanootin kanssa Matildanjärvelle. Keli oli parasta mitä Suomen suvessa on tarjolla. Aurinkoinen, tyyni ja pientä poutapilveä. Kuvat kertonevat kaiken olennaisen.
Juhannustoiveisiin kuului paljon aalloillaoloa: SUP-laudalla, kanootilla, kajakilla. Kelit nyt ovat mitä ovat, joten taitaa jäädä vähemmälle. Pääsee toki nauttimaan löhöilystä ja hyvästä ruuasta, ja vaikka kirjan lukemisesta, mukavaa on tämäkin. Ensiviikolla sitten taas laudalle. Hyvää Juhannusta kaikille!
Taas on aika etsiä suppauskohteita. Tällä kertaa yritimme mökkimatkan varrella löytää sopivia järviä Teijon läheisyydestä. Järvet itsessään ovat jo tuttuja monelta kävelyretkeltä, mutta suppailu (ja kajakoiminen) vaativat jotain vähän enemmän. Ihan aluksi kohti Hamarijärveä. Järvi on iso, laskee Kirjakkalan kauniin ruukkialueen halki niin, että ruukkialueen ja järven välissä on iso pato.
Itse järvi ei näyttänyt kovin kiinnostavalta. Iso, joo. Mutta metsät ulottuvat rantaan saakka eikä saaria kierrettäväksi. Ehkä. Joskus. Laskupaikka löytyi, varsin hyvä. Kirjakkalan ruukkialueen parkkipaikalta n. 20m, hiekkapohja. Padon kulmassa.
Sitten kohti Sahajärveä. Sinne pääseminen on vähän vaikeampaa. Aluksi merkitsemätöntä pistotietä (joka on muuten aika kapea, btw) kunnes tulee puomi. Siitä sitten vielä 100m ja pääsee erittäin hienolle järvelle. Kallioita, saaria jne. Ja hiekkaranta laskemista varten. Melkein hyvä, mutta vähän jotain jää puuttumaan. Tuo kävely on nimittäin aika pitkä.
(kartta on vähän erikoisen näköinen, ihan kuin paikannus olisi mennyt vähän pieleen, käytännössä muita vaihtoehtoisia laskupaikkoja ei vain näkynyt, joten tää on tässä :))
Jos satut tuntemaan alueen paremmin ja tiedät hyviä laskupaikkoja niin laita kommenttia!
Kajakki ja SUP- lauta on kannettu yli maaosuuden ja valmiina lähtöön kohti Puolakkajärveä. Näkymä edessä ei ole kaikkein kannustavin, kaislikkoa, ruovikkoa ja jopa koivuja. Ensimmäiset yritykset kaislikon läpi tömpsähtävät läpipääsemättömään mättääseen, ei vesitietä. Löytyihän siitä reitti ‘ojaan’ joten päästiin matkaan. Aluksi etenen ihan seisten, mutta kun näkökenttään tulevat kannot ja karahkat, päätän jatkaa polvillaan jotta a) näen veteen paremmin ja b) jos tulee äkkipysähdys, en jatka itse matkaa veteen saakka.
Mies menee edeltä ja “kerää kaikki hämähäkinseitit ja punkit”, kuinka ritarillista :). Oja pienenee ja mutkittelee, loppuvaihessa siinä on pitkältä pätkältä kahdessa jonossa pystypöllejä vedenpinnan alapuolella, joita joutuu väistelemään ja pujottelemaan. Vanhat pitkospuun jäänteet vai mikä ihmeen rakennelma? Olimme siis saapuneet suoalueelle, ja pitkospuut kulkivat ojan vieressä. Suolla on somasti tupasvilloja. Eteneminen on hidasta, kun ei tiedä mitä vedessä on ja joutuu etenemään varovasti. Lopulta järvi alkaa siintää edessä oikella, kohta ollaan perillä.
Sitä ennen vaan on vielä yksi este; ojan yli menevä kävelysilta. Eikä todellakaan pääse alitse. Sillan eteen on rakennettu laudoista pieni ramppi, joka auttaa alusten maihin siirrossa. Mutta kyllä tässä joutuu nilkkoja myöten suohon uppoamaan joka tapauksessa. Tähän asti tultu, nyt vaan eteenpäin. Alukset maihin, kanto sillan toiselle puolelle, alukset veteen, mies kajakissa vesille. Sitten SUP-lauta lähtöasentoon ja…samassa mies pyörähtää veteen ja kajakki keluu väärinpäin.
Onneksi miehen pää tulee hetkessä pinnan yläpuolelle, joten siltä osin kaikki hyvin. Mies maalle tai siis suolle, varusteiden keräys suo-ojasta ja kajakin tyhjennys (siltä osin kuin onnistui) vedestä. Mies kyllä ylisuoritti kajakkikokeilun, mutta ei hän matalia tavoitteita yleensäkään aseta (tästä voi lukea kokemuksen miesnäkökulmasta: On aika lähteä vesille).
Aikansa tavaroita kuivateltuaan (lue: kaadetaan vettä pois esim. repusta) mies toteaa: “Eiköhän jatketa, tuonne järvelle mennään nyt”. Niin mentiin, ei kyllä pitkään kierrosta siellä tehty, mutta käytiin Puolakkajärvellä kuitenkin. Näytti mukavalle järvelle, lähellä rannassa retkeilyalueen levähdyspistekin. Siellä näytti olevan useampikin patikoija, heitä nähtiin muutenkin useampi seurue retken aikana.
Paluumatka ojaa pitkin sujui paljon mukavammin ja nopeammin, olihan reitti nyt tuttu. Taas kaksi kertaa maa-alueen ylitys alukset kantamalla. (Seuraavalla retkellä ei kantamista, eihän?). Sujui nekin paremmin nyt (harjoitus auttaa). Mutta yllätys, yllätys, asia, jonka luulin tapahtuvan ojassa eli laudan äkkipysähdys esim. juurakon takia, tapahtuikin sitten ihan Matildanjärvellä. Yks’kaks yllättäen kuului laudan lata ‘kriik’ (kivi), lauta pysähtyi ja itse jatkoin matkaani. Vain polvilleni laudan päälle, en veteen saakka, ja huomasin pitää melastakin kiinni, joten sekään ei lähtenyt omille teilleen.
Loppumatka alkupisteeseen sujui tavanomaisimmissa merkeissä: vastatuuleen töitä tehden, kajakkilla pääsi selvästi kevyemmin ja nopeammin, mutta sain varmasti enemmän treeniä SUP-laudalla seisten :). Tämä oli kyllä monella tapaa erilainen SUP- kokemus kuin aikaisempani. Tänään sunnuntaina on lepopäivä, jo säänkin takia, mutta toivottavasti taas maanantaina pääsee laudan päälle.
Lauantai oli täydellinen kesäpäivä, aamulla oli jo +15 lämmintä ja tuulta ei juurikaan. Maittavan aamiaisen jälkeen pakkasimme autonkatolle sekä uusimman hankinnan kajakin että mukavan SUP- laudan. Päätehtävä oli koekäyttää miehen kajakki, mutta toki lauta lähti mukaan, jos silläkin menisin. Matildanjärvi oli rauhallinen ja ihanan sininen, taivas oli pilvetön ja keltainen kajakkikaunotar lipui mukavasti veden pintaa pitkin (miehen kajakkikokemus kokonaisuudesaan täällä: On aika lähteä vesille). Valokuvasin rannalta miehen ensimmäiset koekierrokset, ja sujui niin mukavasti, että päätin hypätä laudan päälle ja niin lähdimme yhdessä kiertämään Isoholman saarta.
Etenimme Isoholman saaren pohjoispuolelta, järvi oli melko tyyni, vain pienet aallot, kajakki lähes äänetön, SUP-laudan ääntä mies kuvasi proomuksi :). Lokit innostuivat välillä huutamaan kovin, niillä oli saarien rannoilla katraat kaitsittavina. Saavuimme nopeasti Matildanjärven toiseen päähän, jonne päätimme hetkeksi rantautua. Kajakki ensin rantaan, SUP-laudalla perään ja hetkeksi jalottelemaan. Sitten tuuminta mitä tehdään.
Yritimme muutama kesä sitten jatkaa kanootilla samaisesta pisteestä väliojaa pitkin Puolakkajärvelle. Menopelit pitää kantaa maakaistaleen yli toiselle puolelle, koska veden yli kävelysilta on rakennettu ihan vedenrajaan eli sen alitse ei pääse. Seudulla on erittäin hyvät kävelyreitit, joita on ilo mennä. Joskus olisi iloa, jos vesien ylityssillat olisi nostettu ylemmäksi, että ali pääsisi vaikka nöyränä. Joskus siitä olisi jopa paljon iloa (lue Matildanjärveltä Puolakkajärvelle, osa 2: Karumpaa menoa). Silloinen yritys karahti juurakkokasaan, josta ei päässyt läpi. Nyt vesi näytti olevan korkeammalla. Halu oli suuri toteuttaa kesken jäänyt reissu.
Tovin itsemme kanssa keskusteltuamme päätimme kantaa alukset maakaistaleen yli ja jatkaa matkaa Puolakkajärvelle.
Joo. Jotenkin tämä rannalla keikkuminen alkoi käymään pitkästyttäväksi. Päädyin hankkimaan edullisen kajakin. Etsin ja lopulta se löytyi Merimelojien huutokaupasta. Halpa oli ja keltainen. Oikein merikajakki. Hyvä.
Tänään sitten muun urheilun seassa tuli ostos koepoljettua. Kelpo vesipeli. Melominen oli hilpeää ja sää oli aivan ällistyttävä. Kesän ensimmäinen kesäpäivä. Kesän tarkistuslistaa täytetty seuraavasti:
Joskus voisin kokeilla aluksi vähän matalammalla tavoitetasolla. Merikajakki kuitenkin toimii järvellä ja suolla. Ja sauna hoitaa kastuneen egon. Muutama kuva vesileikeistä.
Rouva varmaankin julkaisee vakavamielisemmän katsauksen huomenna.
“Kulta, eikö tuo evä ole yleensä takana?”
Viimeinen saapui kesäkeli Espooseen, aurinko paistaa ja lämpö kohoaa liki +20, joten vaikka vähän kiire muihin tehtäviin, niin töiden jälkeen ihan pakko käydä aalloilla. Shortsit ja t-paita päälle, aurinkolasit päähän ja laudalle. Lämmintä, tuulitakki oli jo ihan liikaa, sen olisi voinut jättää rannalle. Aaltojen laudan päälle heittävä vesi tuntuu vain raikastavalle. Kierros Pikku kuusisaaren ympäri, vähän aaltoja vasten nautiskelua, ja sitten on päivän SUP tehty. Huomenna on lauantai ja sään pitäisi olla vieläkin kelpo ellei jopa parempi. Mitähän sitä huomenna?
