Kajakki ja SUP- lauta on kannettu yli maaosuuden ja valmiina lähtöön kohti Puolakkajärveä. Näkymä edessä ei ole kaikkein kannustavin, kaislikkoa, ruovikkoa ja jopa koivuja. Ensimmäiset yritykset kaislikon läpi tömpsähtävät läpipääsemättömään mättääseen, ei vesitietä. Löytyihän siitä reitti ‘ojaan’ joten päästiin matkaan. Aluksi etenen ihan seisten, mutta kun näkökenttään tulevat kannot ja karahkat, päätän jatkaa polvillaan jotta a) näen veteen paremmin ja b) jos tulee äkkipysähdys, en jatka itse matkaa veteen saakka.
Mies menee edeltä ja “kerää kaikki hämähäkinseitit ja punkit”, kuinka ritarillista :). Oja pienenee ja mutkittelee, loppuvaihessa siinä on pitkältä pätkältä kahdessa jonossa pystypöllejä vedenpinnan alapuolella, joita joutuu väistelemään ja pujottelemaan. Vanhat pitkospuun jäänteet vai mikä ihmeen rakennelma? Olimme siis saapuneet suoalueelle, ja pitkospuut kulkivat ojan vieressä. Suolla on somasti tupasvilloja. Eteneminen on hidasta, kun ei tiedä mitä vedessä on ja joutuu etenemään varovasti. Lopulta järvi alkaa siintää edessä oikella, kohta ollaan perillä.
Sitä ennen vaan on vielä yksi este; ojan yli menevä kävelysilta. Eikä todellakaan pääse alitse. Sillan eteen on rakennettu laudoista pieni ramppi, joka auttaa alusten maihin siirrossa. Mutta kyllä tässä joutuu nilkkoja myöten suohon uppoamaan joka tapauksessa. Tähän asti tultu, nyt vaan eteenpäin. Alukset maihin, kanto sillan toiselle puolelle, alukset veteen, mies kajakissa vesille. Sitten SUP-lauta lähtöasentoon ja…samassa mies pyörähtää veteen ja kajakki keluu väärinpäin.
Onneksi miehen pää tulee hetkessä pinnan yläpuolelle, joten siltä osin kaikki hyvin. Mies maalle tai siis suolle, varusteiden keräys suo-ojasta ja kajakin tyhjennys (siltä osin kuin onnistui) vedestä. Mies kyllä ylisuoritti kajakkikokeilun, mutta ei hän matalia tavoitteita yleensäkään aseta (tästä voi lukea kokemuksen miesnäkökulmasta: On aika lähteä vesille).
Aikansa tavaroita kuivateltuaan (lue: kaadetaan vettä pois esim. repusta) mies toteaa: “Eiköhän jatketa, tuonne järvelle mennään nyt”. Niin mentiin, ei kyllä pitkään kierrosta siellä tehty, mutta käytiin Puolakkajärvellä kuitenkin. Näytti mukavalle järvelle, lähellä rannassa retkeilyalueen levähdyspistekin. Siellä näytti olevan useampikin patikoija, heitä nähtiin muutenkin useampi seurue retken aikana.
Paluumatka ojaa pitkin sujui paljon mukavammin ja nopeammin, olihan reitti nyt tuttu. Taas kaksi kertaa maa-alueen ylitys alukset kantamalla. (Seuraavalla retkellä ei kantamista, eihän?). Sujui nekin paremmin nyt (harjoitus auttaa). Mutta yllätys, yllätys, asia, jonka luulin tapahtuvan ojassa eli laudan äkkipysähdys esim. juurakon takia, tapahtuikin sitten ihan Matildanjärvellä. Yks’kaks yllättäen kuului laudan lata ‘kriik’ (kivi), lauta pysähtyi ja itse jatkoin matkaani. Vain polvilleni laudan päälle, en veteen saakka, ja huomasin pitää melastakin kiinni, joten sekään ei lähtenyt omille teilleen.
Loppumatka alkupisteeseen sujui tavanomaisimmissa merkeissä: vastatuuleen töitä tehden, kajakkilla pääsi selvästi kevyemmin ja nopeammin, mutta sain varmasti enemmän treeniä SUP-laudalla seisten :). Tämä oli kyllä monella tapaa erilainen SUP- kokemus kuin aikaisempani. Tänään sunnuntaina on lepopäivä, jo säänkin takia, mutta toivottavasti taas maanantaina pääsee laudan päälle.
