Naarajärvi (Pieksämäki) 1.-3.7.2016

Miehen harrastus vei viikonlopuksi keskeiseen Suomeen Naarajärvelle.  SUP-lauta lähti auton katolla mukaan, koska jo viime kesältä tiesin, että Naarajärvi ja Naarajoki ovat oivallisia melontapaikkoja. Ennen lähtöä tutustuin verkossa joen mahdollisiin nousupaikkoihin, laskupaikkana Naarajärvi itsessään on erinomainen, mutta mistä päästä Naarajoesta pois joesta ja autoon.  Verkosta löytyykin tästäkin hyvin tietoja, joten pöräytimme autolla jo tulomatkalla katsomaan Tensalan siltaa, jossa mainittiin olevan laituri ja parkkipaikka. Ja olihan siellä.  Kelluva laituri vaan ei ollut pätkääkään vedessä vaan ihan kuivilla ja kuivalle näytti joki muutenkin.

Joten pienen miettimisen jälkeen ajankohta ei näyttänyt sopivalle mennä SUP-laudalla jokea pitkin. Suppailut tehtiin tällä kertaa järvellä.  Kävin sekä perjantai-iltana että lauantaiaamuna suppaamassa.  Keli oli hyvin tuulinen molempina päivinä, toisena jopa reitti jäi lyhyeksi (vain 2 km), kun tuuli ihan vaan pehmitti suppaajan, ja päätin siirtyä uimaan.  Joka oli kyllä myös oikein kivaa.

Maaseutumatkailun iloja oli myös muut pienet kohtaamiset, tällä kertaa yllätti motellihuoneesta lähtiessä, se että oven ulkopuolella odotti joukko hevosia. Paikalliset ratsastajat olivat tauolla Lomatriossa, ja jatkoivatkin kohta somasti jonossa matkaa.  Pääsin myös maistelemaan metsämansikoita heti terassimme läheisyydessä.  Tuttuun tapaan ilmailuviikonlopussa nähtiin paljon erilaisia lennokkeja ja niiden lentosuorituksia.  Oli kiva viikonloppu.

SUP & Fly Naarajärvi 3.-5.7.2015

Viikonloppuretki suuntautui tällä kertaa Pieksämäelle Naarajärvelle miehen lennokkiharrastuksen merkeissä.  (Miehen lennokkisivusto: www.modeldesigns.net).  Kerrankin keli mitä kesäisin ja kohde keskellä järvistä Suomea, niin toki lauta pääsee retkelle mukaan.

Aamusuppailut jääneet vähemmälle, mutta nyt lauantaiaamulla aamiaisen jälkeen laskin laudan Naarajärveen Lomatrion vieressä.  Aurinko paistoi ihanasti ja järvi kimalteli tyynenä.  Oli rauhaisaa ja mukavaa rennosti meloa kevyessä myötätuulessa. Eräs lennokkiseurueen jäsen vinkkasi, että järvestä lähtee merkattu ja hyväksi tiedetty melontareitti, joten suuntasin sen alkupistettä kohti, josko vaikka se löytyisi.

Ja löytyihän se, hienosti kyltillä merkattuna.  Näytti niin houkuttelevalle ja kauniille, että päätin lähteä Naarajokea vähän katsastamaan.  Perääni sain myös yhden kanootin.  Joet ovat kyllä mukavia, vaihteleva reitti ja erilaisia maisemia, pientä pujottelua ja mukavasti virtausta (jos siis on sopivasti, ei kiitos koskia).  Heti miten alun jälkeen oli maantiesillan alitus, jonka jälkeen olikin pari mökkiä. Sitten uoma kapeni ja joki muuttui matalaksi. Kysäisin kanoottimatkaajilta onko joki heille tuttu, ei, hekin olivat ensimmäistä kertaa siellä, ei kuulemma ole koskia useampaan kilometriin. Päätin tällä kertaa kuitenkin mataluuden takia kääntyä, ensi kerralla pidemmälle, ainakin seuraavaan järveen.

Joten palasin samoja jälkiä takaisin Naarajärvelle. Päätin kiertää takaisinmenoreitillä läheisen saaren.  Sieltä tullessa sitten kohtaisin jo hyvin tietämäni asian, mutta yllätti taas: järvien selillä tuulee aina, joten taas pääsi tekemään kunnolla töitä aaltojen huuhtoessa yli laidan. Pääsin toki takaisin rauhaisaan, aurinkoiseen lähtöpaikkaan, jossa nautiskelin laiturilla istuen auringon lämmöstä siihen saakka kun autokyyti tuli hakemaan seuraavaan kohteeseen eli Naarajärven lentokentälle.

Lentokentällä olikin jo täysi tohina päällä.  Paikallislehdessä oli julkaistu juttu lennokkitapahtumasta, joten katsojia tulikin paljon paikalle. Oli hieno tilaisuus: koneet (hinurit, liidokit ja jetit) pörisivät taivalla ja aurinko paistoi.

SUP:

FLY: