Alkuperäinen suunnitelma tälle päivälle oli jatkaa SUP-laudalla Perniönjoki -reittiä, mutta aamu oli niin tuuleton, että päätinkin lähteä merelle, Halikonlahdelle. Karttaa katsoessa sopiva kohde suorastaan huusi luokseen: Strömman kanava. Lähtöpaikaksi valikoitui Matildan marina/uimaranta, jonne olen aikaisemmin melonut Teijon venesatamasta.
Lahti oli todella tyyni ja matka taittui erittäin mukavasti ja nopeastikin, olin Strömmalla alle tunnissa (vajaa 6 km siihen). Matkan varrella näkyi paljon mökkejä ja venelaitureita, joten vaikka reitti oli minulle meriltä käsin tuntematon, olo oli oikein turvallinen. Tarvittaessa olisi hyviä rantautumispaikkoja, jos vaikka iltapäiväksi luvattu rankkasade/ukkonen aikaistaisi tulonsa.
Strömmää lähestyessä piti valita mitä puolta siinä edustalla kököttävä saari olisi kierrettävä, onneksi merimerkit näyttävät väylän, joten oikea reitti oli helppo valita. Tunsin itseni varsinaiseksi merialukseksi lähestyessäni kanavaa. En soittanut nostamaan siltaa, ajattelin että riittää, jos kumarrun hieman :).
Tähän asti retki oli mennyt todella helposti. Sitten alkoi haaste, mistä päästä rantaan ja odottavalle autolle. Kanavan rannat ovat korkeat ja kasattuja lohkareita. Yksityisrannoille en tietenkään mene. Kanavan jälkeen menin ensin vasemmalle, jonkin matkaa, ei sopivia paikkoja ja sitten sovimme uudeksi nousupaikaksi vajaan kilometrin päässä olevan rannan, jossa aikaisemmin oli ollut kiva ravintola (ei ole enää 🙁 ). Sinne siis suuntasin, olikin hyvä nousupaikka, jossa auton sai lähelle. Eikä yhtään haitannut, että tuli vähän pidempikin retki, oli niin kepeää tänään melominen.
Loppukevennykseksi loppupätkällä paikallinen moottorivene vielä ajoi usemman kerran vierestä lähettäen isot aallot. Noita pitäisi joskus oikein pyytää, että voisi treenata välimeren aaltoja, olivat samantyylisiä.