Tunne jo, kun märkäpuku on päällä. Lauta veteen, kuin ei olisi ollutkaan taukoa, kuin olisi ollut viimeksi juuri eilen. Niin tuttua, niin omaa. Ja samalla niin kaivattua. Tyyni vedenpinta, auringonsilta, veden äänet (ja välillä vähän jäänsärkemisääniäkin). Kausi on avattu.
Mathildedal 9.4.2016
Lokakuussa mennään ja syksyn tunnelmaa ilmassa. Lauantai oli taas aurinkoinen päivä. Teiden varret ja pihapiiri loistaa ruskan väreissä; on se vaan ihanaa, kun on neljä vuodenaikaa, syksykään ei ole hullumpi, viikonloppu oli todella kaunis.
Lauantaina tein pienen suppauskierroksen Matildanjärvellä. Lämmintä oli +14 ja pieni tuuli, järvellä oli paljon soutajia ja muutama meloja, näkyipä pari uijaakin! Ihmiset nauttivat selvästi syksyn mahdollisesti viimeisistä aurinkoisista hetkistä. Alkavalle viikolle onkin jo luvattu pohjoiseen ensilumi ja etelässäkin saatetaan mennä pakkasen puollelle yöllä.
Nyt en pukenut märkäpukua, pitkähihaiset ja -lahkeiset varusteet olivat aivan riittävät (kunhan ei tipu veteen). Oli itseasiassa just sopiva, ei tullut kuuma, muttei ollut kylmäkään. Viime vuonna olin viimeistä kertaa laudalla juuri lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna 4.-5.10. silloinkin sää oli aurinkoinen. Nyt ajatuksena mennä vielä jokunen kerta tänä vuonna. Pitäisi ehkä hankkia pitempivartiset neopreenitossut, nyt jää nilkoissa lyhyt kaistale paljaaksi märkäpuvun kanssa. Kuopiossa asuva SUP-kollega (suppaus.blogspot.fi) oli viime vuonna laudalla vielä itsenäisyyspäivänä (Kausi jatkuukin: SUP-lauta varustettuna Suomen lipulla), siinäpä oiva tavoite :).
Syksyn väriloistoa:
Suomeen eivät ole kesäkelit vielä ehtineet, ja suppaaminen on jäänyt viime viikolla sateisen sään takia. Tälle lauantaillekin oli luvattu lähinnä sadetta, ja sitten taas sadetta, joten odotukset aalloille pääsemiseksi eivät olleet korkealla. Kävimme lähiseudun uimapaikkoja katsastamassa, minkälaisia laudan/kajakin laskupaikkoja niissä olisi, ja otettiin menopelit varulta katolle mukaan, josko vaikka löytyisi sopiva paikka ja sää.
Kävimme katsastamassa neljää paikkaa: kolmea uimarantaa Salossa (Naarjärvi, Vähäjärvi ja Kirakka) ja Särkisalossa yhtä ‘väliojaa’. Sää muuttui pikkuhiljaa sateisemmaksi koko ajan ja lopultahan alkoi sitten sataa. Siinä vaiheessa oli hyvä pitää kahvitauko ja suuntasimme Teijon Masuunille. (Söin muuten hiiren ja sen juustonkin). Kahvin lomassa totesin, että nyt kyllä menen laudalle. Vähäjärvi on nimensä mukainen pieni pyöreä pläntti, pituudeltaan sellaiset 300m. “Vaikka sää olisi mikä tahansa/tai muuttuisi miten tahansa, ei ole kuin minuutin päästä rannasta eikä autostakaan kuin muutaman”.
Kahvittelun jälkeen suuntasimme siis Vähäjärvelle. Kukaan ei ollut uimassa, eikä muutenkaan rannalla. Paitsi hyttyset. Ripeästi siis lauta katolta, että pääsen niitä karkuun järvelle (miesparka, hän jäi hyttysten ruoaksi rannalle). Järven ylitykseen taisi mennä kaksi-kolme minuuttia :). Vastarannalla oli suota, ja järvessä ulpukoita, aika keskelläkin järveä, eipä taida olla kovin syväkään tämä vähäinen järvi. Muutama ihan kivannäköinen mökki näytti olevan järven rannalla.
Vartin verran meloin, matkaa kertyi huimat yksi kilometri. Poislähtiessämme rannalle tuli muutama lapsikin reippaasti uimaan, hienoa! Vesi olikin aika lämmintä, se pienessä järvessä etuna. Nyt illansuussa aurinko on paistanut jo muutaman tunnin ihanan kesäisesti, mieskin kävi pienellä kajakkiretkellä lähijärvellä. Josko ne kesähelteet tai edes -kelit alkaisivat. Huomiseksi onkin luvattu aurinkoista, joten suunnitelmissa on lähteä kunnon melontaretkelle. Kuinka siinä käykään, siitä lisää huomisen jälkeen.
Kajakki ja SUP- lauta on kannettu yli maaosuuden ja valmiina lähtöön kohti Puolakkajärveä. Näkymä edessä ei ole kaikkein kannustavin, kaislikkoa, ruovikkoa ja jopa koivuja. Ensimmäiset yritykset kaislikon läpi tömpsähtävät läpipääsemättömään mättääseen, ei vesitietä. Löytyihän siitä reitti ‘ojaan’ joten päästiin matkaan. Aluksi etenen ihan seisten, mutta kun näkökenttään tulevat kannot ja karahkat, päätän jatkaa polvillaan jotta a) näen veteen paremmin ja b) jos tulee äkkipysähdys, en jatka itse matkaa veteen saakka.
Mies menee edeltä ja “kerää kaikki hämähäkinseitit ja punkit”, kuinka ritarillista :). Oja pienenee ja mutkittelee, loppuvaihessa siinä on pitkältä pätkältä kahdessa jonossa pystypöllejä vedenpinnan alapuolella, joita joutuu väistelemään ja pujottelemaan. Vanhat pitkospuun jäänteet vai mikä ihmeen rakennelma? Olimme siis saapuneet suoalueelle, ja pitkospuut kulkivat ojan vieressä. Suolla on somasti tupasvilloja. Eteneminen on hidasta, kun ei tiedä mitä vedessä on ja joutuu etenemään varovasti. Lopulta järvi alkaa siintää edessä oikella, kohta ollaan perillä.
Sitä ennen vaan on vielä yksi este; ojan yli menevä kävelysilta. Eikä todellakaan pääse alitse. Sillan eteen on rakennettu laudoista pieni ramppi, joka auttaa alusten maihin siirrossa. Mutta kyllä tässä joutuu nilkkoja myöten suohon uppoamaan joka tapauksessa. Tähän asti tultu, nyt vaan eteenpäin. Alukset maihin, kanto sillan toiselle puolelle, alukset veteen, mies kajakissa vesille. Sitten SUP-lauta lähtöasentoon ja…samassa mies pyörähtää veteen ja kajakki keluu väärinpäin.
Onneksi miehen pää tulee hetkessä pinnan yläpuolelle, joten siltä osin kaikki hyvin. Mies maalle tai siis suolle, varusteiden keräys suo-ojasta ja kajakin tyhjennys (siltä osin kuin onnistui) vedestä. Mies kyllä ylisuoritti kajakkikokeilun, mutta ei hän matalia tavoitteita yleensäkään aseta (tästä voi lukea kokemuksen miesnäkökulmasta: On aika lähteä vesille).
Aikansa tavaroita kuivateltuaan (lue: kaadetaan vettä pois esim. repusta) mies toteaa: “Eiköhän jatketa, tuonne järvelle mennään nyt”. Niin mentiin, ei kyllä pitkään kierrosta siellä tehty, mutta käytiin Puolakkajärvellä kuitenkin. Näytti mukavalle järvelle, lähellä rannassa retkeilyalueen levähdyspistekin. Siellä näytti olevan useampikin patikoija, heitä nähtiin muutenkin useampi seurue retken aikana.
Paluumatka ojaa pitkin sujui paljon mukavammin ja nopeammin, olihan reitti nyt tuttu. Taas kaksi kertaa maa-alueen ylitys alukset kantamalla. (Seuraavalla retkellä ei kantamista, eihän?). Sujui nekin paremmin nyt (harjoitus auttaa). Mutta yllätys, yllätys, asia, jonka luulin tapahtuvan ojassa eli laudan äkkipysähdys esim. juurakon takia, tapahtuikin sitten ihan Matildanjärvellä. Yks’kaks yllättäen kuului laudan lata ‘kriik’ (kivi), lauta pysähtyi ja itse jatkoin matkaani. Vain polvilleni laudan päälle, en veteen saakka, ja huomasin pitää melastakin kiinni, joten sekään ei lähtenyt omille teilleen.
Loppumatka alkupisteeseen sujui tavanomaisimmissa merkeissä: vastatuuleen töitä tehden, kajakkilla pääsi selvästi kevyemmin ja nopeammin, mutta sain varmasti enemmän treeniä SUP-laudalla seisten :). Tämä oli kyllä monella tapaa erilainen SUP- kokemus kuin aikaisempani. Tänään sunnuntaina on lepopäivä, jo säänkin takia, mutta toivottavasti taas maanantaina pääsee laudan päälle.
Lauantai oli täydellinen kesäpäivä, aamulla oli jo +15 lämmintä ja tuulta ei juurikaan. Maittavan aamiaisen jälkeen pakkasimme autonkatolle sekä uusimman hankinnan kajakin että mukavan SUP- laudan. Päätehtävä oli koekäyttää miehen kajakki, mutta toki lauta lähti mukaan, jos silläkin menisin. Matildanjärvi oli rauhallinen ja ihanan sininen, taivas oli pilvetön ja keltainen kajakkikaunotar lipui mukavasti veden pintaa pitkin (miehen kajakkikokemus kokonaisuudesaan täällä: On aika lähteä vesille). Valokuvasin rannalta miehen ensimmäiset koekierrokset, ja sujui niin mukavasti, että päätin hypätä laudan päälle ja niin lähdimme yhdessä kiertämään Isoholman saarta.
Etenimme Isoholman saaren pohjoispuolelta, järvi oli melko tyyni, vain pienet aallot, kajakki lähes äänetön, SUP-laudan ääntä mies kuvasi proomuksi :). Lokit innostuivat välillä huutamaan kovin, niillä oli saarien rannoilla katraat kaitsittavina. Saavuimme nopeasti Matildanjärven toiseen päähän, jonne päätimme hetkeksi rantautua. Kajakki ensin rantaan, SUP-laudalla perään ja hetkeksi jalottelemaan. Sitten tuuminta mitä tehdään.
Yritimme muutama kesä sitten jatkaa kanootilla samaisesta pisteestä väliojaa pitkin Puolakkajärvelle. Menopelit pitää kantaa maakaistaleen yli toiselle puolelle, koska veden yli kävelysilta on rakennettu ihan vedenrajaan eli sen alitse ei pääse. Seudulla on erittäin hyvät kävelyreitit, joita on ilo mennä. Joskus olisi iloa, jos vesien ylityssillat olisi nostettu ylemmäksi, että ali pääsisi vaikka nöyränä. Joskus siitä olisi jopa paljon iloa (lue Matildanjärveltä Puolakkajärvelle, osa 2: Karumpaa menoa). Silloinen yritys karahti juurakkokasaan, josta ei päässyt läpi. Nyt vesi näytti olevan korkeammalla. Halu oli suuri toteuttaa kesken jäänyt reissu.
Tovin itsemme kanssa keskusteltuamme päätimme kantaa alukset maakaistaleen yli ja jatkaa matkaa Puolakkajärvelle.
