Sjundby-Siuntionjoki

Kaunis sunnuntaipäivä Siuntionjoella, suppiseurana Maija, jolla uusi tyylikäs Asenne-lauta (yllättäviä ongelmia kyllä ventiilin kanssa). Lähtöpaikkana koskipaikka ja komeat vanhat rakennukset. Varsinainen retki tehtiin yläjuoksun suuntaan Tjusträsket-järvelle. Pitihän sitä vähän kurkata myös alajuoksun puolelle, siellä ei nyt pitkälle päässyt ilman viidakkoveistä.

Banaanit käyttöön

Tänään oli reipas aamusuppi kello seitsemän. Aurinko paistoi mukavasti, joten lyhythihainen ja -lahkeinen märkäpuku päälle ja vesipullo mukaan. Kettuperhe oli rannassa vastassa, lystikkäitä otuksia, ja ihan pelottomia. Kiersin Ison Vasikkasaaren ja sitten etätöihin kotikonttorille.

Ennen työpäivän alkua vielä kuitenkin varustehuolto. Neopreeniasuille ja bikineille huuhtelu ja kuivumaan. Viime viikolla kävin Camussa hankkimassa kiipeilyvarusteita ja näin siellä samalla Boot Bananas -kenkien kuivaajat. Ennestään minulla on ollutkin Mujista joku vuosi sitten hankkimani puupurupatukat, joihin olen ollut hyvin tyytyväinen. Päätinpä ostaa banaanit ja kokeilla niitä.

Laitoin toiseen tossuun Muji-patukan ja toiseen banaanin. Nyt ovat olleet näin kuivumassa yhdeksän tuntia, ja molemmat patukat ovat märkiä ja molemmat tossut selvästi kuivuneet, banaanillinen hiukan kuivemman tuntuinen. Nyt kuivuttelen patukoita yön yli ja aamulla tarvittaessa takaisin tossuihin.

Lisäys 28.5. tilanne aamulla: banaanilla kuivatettu on kuiva, ja lisäksi raikkaaman tuoksuinen (sitruuna ja yrtit), Muji-patukallinen vaatii vielä lisäkuivausta. Taitaapa banaanit päästä jatkoon.

Patukat töihin

Boot Bananas -pussissa on kaksi banaania, nämä ovat normaalikokoiset, isompikin koko löytyy. Camun hinta oli 19 €. Sitruunan ja yrttien tuoksu on raju, syytä säilyttää pussissaan, kun eivät ole käytössä.

Aamulenkki kuvia

Olen muuten tosi tyytyväinen tuohon pullon kiinnitystapaan. Siitä vesipullo on helppo sekä napata että palauttaa paikoilleen.

Meri yllättää usein

Niin kävi tänäänkin. Lähdin aamutuimaan seitsämän jälkeen Matinkylän rantaan ajatuksella käydä eväsretkellä Hanikan uimarannalla melomalla viehättävän Suinonsalmen kautta. Olikin kiva melonta: aurinko paistoi mukavasti, sopiva vastatuuli, ei vielä juurikaan veneitä niin salmessakin pystyi melomaan ihan keskellä reittiä. Vain yksi vene tuli vastaan, niin silloin väisti rannan tuntumaan.

Uimaranta kelli auringossa, oli oikein mukava nauttia pienet eväät. Kymmenisen minuuttia siinä vietin, ja lähtiessä huomasin tumman pilvirintaman lännessä. Vilkaisin itään siellä paistoi edelleen aurinko, ei huolta. Olin aikaisin liikkeellä, vasta iltapäiväksi oli luvattu sadetta. Nyt kello oli yhdeksän tietämillä, ei pitäisi vielä sataa.

Lähdin rauhaisasti Suinonsalmeen ja takaisin kohti Matinkylää. Salmen melottuani huomasin tumman pilvirintaman seuraavan ja lähestyvän. Näytti jo kovasti sadepilveltä. Tullessani kohtaan, jossa avomereltä pääsee aallot ja tuuli ilman saarien suojaa vapaasti kimppuun, huomasin, että täällähan tuulee jo ihan kunnolla, onneksi se oli nyt sivumyötäinen, niin matka eteni kyllä mukavasti. Päätin kuitenkin muuttaa reitin menemään rantoja myöten varmuuden vuoksi, jos sade alkaa tai tuuli kovenee niin, ja olisi hyvä päästä maihin suojaan (tarvittaessa jopa nousemaan Rantaraitille vetämään lautaa, minullahan oli mukana renkaat). Meloin sadepilven ja tuulen eturintamassa Matinkylän rantaan. Muutama pisara kasteli ja lauta keikkui kyllä, mutta turvallisesti rannan tuntumassa ja saarien suojassa matka eteni. Edessä oli aurinkoa ja takana tummaa, oli kyllä hienonnäköistä.

Pääsin rantaa ja samassa sade tavoitti minut, ja kasteli juuri sen ajan kun meni saada tavarat laudalta kantoon ja SUP Wheels laudan alle.

Oli kyllä hieno retki. Kuvista näkyy miten sää ja olosuhteet vaihtuivat nopeasti.

P.S. Mietin ennen retkeä olisiko jo aika vaihtaa lyhythihaiseen ja -lahkeiseen märkkäriin. Onneksi en vaihtanut.

P.P.S. Kaikki kuvat ovat värikuvia :).

Auringossa Hanikan uimarannalle

Takaisin kilpaa sateen ja tuulen kanssa

Esterata Lohjalla

Tänään menimme Päivin kanssa Lohjalle suppaamaan. Reitti oli suurinpiirtein (joki tuntuu vaihtavan nimeä aika tiheästi ja vaihtelee eri kartoissakin): Häntäjoki-Sitarlanjoki-Musterpyynjärvi-Nummenjoki-Härkäjoki-Koisjärvi, ja takaisin. Huolehdimme turvavälistä ja mukana oli myös käsidesiä evästaukoa varten.

Alkupätkä oli leveää rauhallista jokea, sitten tuli tuulinen järvi, jonka jälkeen oli hilpeä esterataosuus, jossa kaipasi sahaa ja kirvestä. Koisjärvi on umpeenkasvanut lintuparatiisi, jonne emme enempää edenneet vaan jätimme linnut rauhassa pesimään. Reitti oli siis hyvin monipuolinen ja hauska, nopeaksi etenemistä ei kyllä voi kutsua.

Lähtöpaikka oli erinomainen, levennys sillankupeessa Häntäjoen vieressä.

Rauhallinen alku

Esterata

Umpeenkasvanut lintujärvi

Kiitokset Päivi Pälvimäki kahdesta alla olevasta kuvasta (kaksi ja kolme).

Västäräkistä vähäsen

Töiden jälkeen merelle ja taukopaikkana Iso Vasikkasaari. Siellähän sitten oltiin kahdestaan, västäräkki ja minä. Reitistä tulee joulu mieleen.

Kohti auringonlaskua

Tänään olin laineilla illemmalla, aurinko alkoi jo laskea.

Kausi alkuun, ja SUP Wheels käyttöön

Kausi 2020 avattu. Ja talvella hankittu SUP Wheels kokeiltu. Hyvin toimii.

Etätöissä ja sosiaalinen etäännyttäminen käynnissä. Onneksi ulos pääsee niin lenkille, pyörän päälle kuin myös laudalle. Kelit ovat olleet tuuliset niin pitänyt tarkailla tuulitilannetta, kun keskiviikkoaamuksi lupailtiin 3-4 m/s tuulta niin kello soimaan klo 6.00 ja rantaan seiskaksi. Ja sitten suihkun kautta Teams-palaveriin klo 9.00. Mahtava työpäivän aloitus.

SUP Wheels

Helppo kiinnittää, kevyt siirrellä, mukavasti menee laudan päällä vesillä. Hyvä hankinta!

Merellä

Haukkalammella: Punarinnankierros

SUP-kauteni taitaa olla tältä vuodelta ohi, pakkasia luvassa ensi viikolle nyt ainakin. Haukkalammella suppaus on jäänyt tekemättä, mutta siellä on mukavia kävelyreittejä niin päätin lähteä sinne sitten tänään jalan. Somia pikkulampia siellä oli ja mikä parasta ihania solisevia puroja!

Haukalammen retkeilyalue

Valklampi

Mustalampi

Haukkalampi

Porukalla Linlossa

Olipa mukava nähdä pitkästä aikaa Aulia, Petriä ja Paulaa, vanhoja ystäviä TwentyKnotsista, sekä yhtälailla tavata itselle uusia sup-harrastajia. Säähän oli täydellinen SUP-nautiskeluun: aurinko paistoi taivaan täydeltä, alkumatka oli aivan tyyntä ja aavammalla tuuli juuri sopivasti. Linlo ja sen ympäristö on todella kaunista saaristoa. Meillä oli niin mukavaa, pidimme jopa nokipannukahvitauon, muutamalla oli myös makkarat mukana nuotiota varten. Onhan tämä ihan luksusta. TwentyKonts järjestää syksyllä vielä muutaman retken, kannattaa osallistua.

Kiitokset Jari Uskille kuvasta, jossa minäkin mukana :).

Tauko Linlon nuotiopaikalla

Hirvi!

Kesäinen elokuun lauantai, ajatus lähteä lähimerialueelle aalloille. Kunnes viesti Päiviltä: “Lähdetkö Hämeeseen suppaamaan?” No tottakai, ilmatäytteinen lauta autoon ja menoksi. Kohde tällä kertaa järvet Alajärvi/Iso-Munakas/Pikku-Munakas, ja niihin liittyvät kolme joenpätkää. Matkaa kertyi kahdeksan kilometriä, kertoo paljon järvien koosta :). Hieno retki oli; varsinkin joenpätkät, joista viimeisin päätyi patoon Katiskoskella.

Tällä kertaa emme kuitenkaan nähneet hirveä uimassa, se olikin lapsi uimapatjalla :D.

Alajärvi

Ensimmäinen jokipätkä (nimetön)

Iso-Munakas

Välijoki

Pikku-Munakas

Jokilanjoki

Katiskosken patoalue