Pari oivallusta

Ymmärsin tänään kaksi asiaa, jotka avautuivat kahden viimeisimmän SUP-retken perusteella. Ensiksi kesä on ohi.  Kahdella viimeisimmällä kerralla on joko tullut kylmä tai sitten on todellakin halunnut olla tippumatta veteen.  Vaikka aurinko paistaakin mukavasti, heti varjoon tultaessa on kylmä, tuuli tuntuu selvästi viileämmälle, eikä se auringonkaan lämpö ole samalaista kuin heinäkuussa.  Aurinko voi paistaa kauniisti, ja valo on ihanaa, muttei se enää kesää tee.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suppaaminen olisi tältä vuodelta ohi.  Eiei.  Nyt pitää vaan ymmärtää asia, ja pukeutua vastaavasti.  Märkäpuvut esiin ja päälle. Lämpötilan mukaan joko pitkälahkeinen tai lyhytlahkeinen, mutta jompikumpi. Rankka oivallus, mutta näin se vaan nyt on.

Toinen oli itseasiassa vielä rankempi oivallus.  Siuntionjokiretki oli hieno, mutta hetkittäin rankka reissu. Tajusin, että miten helposti alisuoritan.  Tulee tuulisempi tai aaltoisempi paikka: “Ei mennä tuonne, joutuu ehkä olemaan polvillaan”, “Ei viitsi seisoa, heiluttaa”.  Jos olisin yksin tai pienellä tutulla porukalla tullut paikkaan, jossa alkaa tuulisen järvenselän ylitys, olisin keskinyt jonkun keinon välttää se.  Olihan sen nytkin hetkittäin pikkasen epämielyttävä, mutta siitä selvisi kuitenkin kohtuullisen helposti, ja mikä tunne, kun on tehnyt jotain muutakin, kuin vain niitä ihan helppoja juttuja.

Tästä oppi ensivuodelle: Haasta itseäsi, tee vähän rankempiakin juttuja! Vain niin kehittyy ja saa onnistumisen hetkiä.  Samaa toivotan kaikille muillekin, tee, haasta ja nauti! Ja jos sinulla oma lauta, niin hanki märkäpuku, syysretket ovat aivan ihania!

Sopivan tuulista (purjelautailijoille)

Tänään oli aurinkoista, eikä pitänyt enää iltapäivällä olla kovin tuulistakaan, mutta kyllä vaan oli. Vähän minua rannassa mietitytti mennä laudalle, kun Kalastajatorpan rannassa tuuli ihan vaahtopäiksi asti.  Purjelautailijoita oli useita nauttimassa tuulesta, heille keli olikin mitä mainioin.

Polvillani etenin rauhallisimmille vesille, tällä kertaa Seurasaaren puolella oli miellyttävät tuulet, joten siellä pyörin aikani.  Sitten taas aalloissa takaisin, ja loppumatka taas polvillaan.  Ei siitä laudalta niin mihinkään putoa, vauhtiakin saa mukavasti vaikka ihan vastaiseen tuuleen. Jos olisi ollut märkäpuku päällä ei olisi tarvinnut olla näin varovainen, vaan olisi voinut ottaa tuulesta ilon irti.  Mutta ei ollut.

Seuraavaksi onkin tiedossa sunnuntaina jokiSUPretki Siuntionjoelle. Sitä odotan innolla.

Koekäyttämässä Fanatic Ray 2017 lautaa

Tänään oli Twentyknotsilla käytettyjen SUP-lautojen, purjelautojen ja varusteiden myynti.  Samassa tapahtumassa esiteltiin myös ensikauden lautoja, joita sai ennakkotilata -20% hintaan.  Kauppa näytti käyvän mukavasti ja onnellisia omien lautojen omistajia lähti useita paikalta. (Twentyknotsilta kannattaa toki vielä kysellä, jos oman laudan hankinta kiinnostaa).  On se oma lauta kyllä kiva, tänänkin syksynä ehtii vielä monta SUP-retkeä tekemään omasta rannasta. Itse en ollut tänään käytettyjen perään, koska tarjolla ei ollut ilmatäytteistä Fanatic Falcon Airia, johon kovasti tykästyin (tarina).  Sellaisen hankinta on kyllä harkinnassa ensi kaudeksi.

Mutta päätin kokeilla Fanatic Ray 2017 lautaa.  Sen lisäksi, että se on ihastuttavan värinen, se oli myös todella mukava jopa tämänpäiväisessä ristiaallokossa.  Kulki kuin unelma myös vasta- ja myötätuuleen. Minulle kerrottiin, että se on tämänvuotista mallia terävämpi kärkinen ja kyllä se hyvin aallot otti.

Myynti- ja testipäiviä kannattaa hyödyntää, myös vuokrakerroilla kannattaa kokeilla erilaisia lautoja.  Ensikertalaisen ja aloittelijan kannattaa toki ottaa leveä ja pyöreäkärkinen, ja sellainen on hyvä myös ensimmäiseksi laudaksi.  Niin omanikin on/oli.  Mutta kun taidot ja kokemus kasvavat, niin kyllä teräväkärkisemmät ja kapeammat retkilaudat vaan ovat toista maata.

Tänään näin ja kuulin itselleni uudentyyppisestä laudasta: aaltolauta.  Lyhyt ja varsin pyöreä.  Kaksi kuvaa sen käytöstä, oli lystikkään näköinen peli, vesi vaan roiskusi päältä, kuulemma tarkoitettu isommille aalloille, mutta leikkisän näköinen peli tänäänkin.

P.S. Kuulin käydessäni, että eilisessä Lauttasaaren ympärisuppailussa naisten sarjassa Twentyknotsin Maria oli tullut toiseksi ja Joel samoin miesten sarjassa.  Hienoa! Onneksi olkoon molemmille!

Haikeutta ilmassa

Tänään oli nätti päivä, ja nätti ilta. Töiden jälkeen menin työkaverin kanssa suppaamaan. Oli oikein mukavaa.  Aurinko paistoi ja tuuli juuri sopivasti.  Meloimme Kalastajatorpalta melkein Otaniemeen hyvässä vastatuulessa ja sujuttelimme takaisin loivassa myötäisessä.  Lisäksi kiersimme Pikku Kuusisaaren. Oli oikein mukavaa.  Samalla kuitenkin tuntuu haikealle.  Tuntee vahvasti, että tämän kesän SUP-kausi alkaa loppua.

Perniönseudun lehdessä!

Olen iloinen SUP-matkasaarnaaja mielelläni, kun niin tykkään lajista.  Viime viikolla Perniönseudun lehden toimittaja oli minuun yhteydessä ja kysyi, voisiko hän haastatella lehtijuttua varten. Tottakai! Ilolla kerron lempilajistani.  Ja niin tänään ilmestyneessä lehdessä on etusivulla kuva ja kymppisivulla kuvan kanssa tarinaa. Oikein kiva ja positiivinen juttu.

Tässä kuvat lehdestä, ja alla linkit aikaisemmin ilmestyneisiin SUP-tarinoihin, joilla retkillä kuvat on otettu.

Kuva 1: Matildanjärvellä

Kuva 2: Matildasta Strömman kanavalle.

Loma loppu, kesä loppu

Ja höpö höpö. Töiden jälkeen SUP-kamat kassiin ja laudalle. Tänäänkin Laajalahdella/Kalastajatorpalla (Twentyknots) oli kuuden jälkeen aivan mahtava SUP-sää, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuulta oli sen verran, että reittisuunnitelmalla sai valita miten paljon töitä teki.  Itse ensin huhkin vastatuuleen ja sitten nautiskelin hyvässä myötäisessä. Ja kesä jatkuu!

Ensikertalaisena laudalla

Oletko jo kokeillut suppausta? Tuntuu, että laji on tänä kesänä todella lyönyt läpi Suomessa. Eikä ihme, se on samalla sekä hauskaa että haastavaa. Mukavaa liikkumista luonnossa tai kovaa treeniä, jos sitä kaipaat. Tänä kesänä olen mennyt monet kerrat ensikertalaisen kanssa laudoilla.  Joukkoon on kuulunut tyttöä, poikaa, naista ja miestä, ikähaitari neljästä vuodesta päälle viidenkymmenen.

Muutamia havaintoja:

  1. Kaikki osaa. Jännitti sitten enemmän tai vähemmän niin kaikki osaa. Olemme sen verran uivaa, mökkeilevää, soutavaa, melovaa, liikkuvaa kansaa, että suppailu sujuu.
  2. Kaikki tykkää. Enemmän tai vähemmän.  Ne, jotka tykkäävät uida ja liikkua luonnossa, tykkäävät paljon, ne, joita vähän mietityttää ja arvelluttaa aluksi, toteavat, että oli kivaa, kivempaa kuin luulikaan.
  3. Kukaan ei tipu (vaikka kaikki luulevat niin).  Joka on kyllä hyvä luulo, enemmin tai myöhemmin se tapahtuu, joten parempi olla varautunut siihen.
  4. Tai yksi laudalla matkustava on seurueessani tippunut. Neljä vuotias poika parikin kertaa saman retken aikana isänsä meloessa.  Huuto oli hirmuinen, josta onneksi kuuli, että nenä ja suu on veden yläpuolella, ja kelluntaliivi pitikin tilanteen niin.  Poika sitten todella taitavasti kiipesi takaisin laudalle, eikä ollut moksiskaan sen pidempään. Reipas poika.
  5. Kaikki haluaa uudestaan.

Vaikka heinäkuu lähenee loppuaan, niin voi vielä pitkään suppailla, joko ensimmäistä kertaa tai sitten jo jotain niistä seuraavista.  Ensimmäisestä omasta SUP-kerrastani voi lukea sivulta Alku 2014, jos minäkin selvisin, sinäkin selviät, toki hurahdusvaara on olemassa.

Suppaus tällaisessa tyynessä kesäillassa kuin tänään Mathildedalissa (otsikkokuva) on oivallinen fiilistelyhetki niin aloittelijalle kuin konkarillekin.

Waterfall in Nice (Cascade de Gairaut)

Near but in a way far away from Nice is an old touristic attraction place: a tyrol type house with waterfall. It is build in 1883 and is very cute as your can see in photos.  The place itself was cool due to waterfall and the cave under the house. But the trip was hot, and it was turning to become almost too hot.

We took a bus number 25 from the Nice center to the direction Cernuschi to get to the Cascade de Gairaut.  This bus goes just once an hour on Saturdays. The ride was very bumby and the road was climbing up and down in the mountains. It was ok, and good way to see places round the city, the bus trip took about one hour.  Then we took off, admired the scene, took the pictures and enjoyed the coolness around the place.  Then we started to wait the bus to go back to the city.  It was really, really hot to stand in the bus stop (+32, no wind, no shadow). After ten minutes we saw the bus coming, we waved to stop it and the driver waved back and just drove ahead. The bus was not definitely fully booked. We saw no-one inside.

What the #¤%&/&¤! It is hot here, do we need to stay here an hour more!!!!! A small village road,in the middle of nowhere. The sun is shining, it will burn us, it will kill us!!

After thinking two seconds we decided to change the direction and go to the bus directing Cernuschi to get in to that bus because it should come sooner than the next one to heading towards Nice.  And it came in another 10 minutes and it stopped and we were so happy about that.  We were rescued!

In the end what happened was that in a few minutes we landed in a very urban place and realized that there is a tram stop front of us. Quick checkup from the bus driver “yes, the tram stop is on the left”, “merci!” very fast act of leaving the bus and walking to the tram stop.

So thank you the first bus driver for not taking us to the bus.  We were much faster back to the Nice city with the new route.

Tuulta, tuulta ja yllätyskäänne

Tänään tuuli ja tuuli ja tuuli. Ja vasten sitä mentiin. Ja kun kääntyi takasin ja ajatteli pääsevänsä nauttimaan mukavasti menosta myötätuuleen, tuuli hävisi.

 

Sataa

Niinhän siinä kävi, että päivän sääennuste näyttää toteutuvan ja rankasti, sataa oikein kunnolla.  Jos keli on kaikenkaikkiaan vielä sen verran viileä, että myssy päässä on supattava, niin sadesää ei innosta lähteä itseänsä palelluttamaan. Torstainen töihin pyöräily (+1 ja viimainen pohjoistuuli) on vielä tuoreessa muistissa. “Mutta kun aurinko paistoi niin kauniisti”.  Korvia se ei kuitenkaan lämmittänyt.

Muutenhan minulla aivan oivallinen SUP-asu myös alkukevääseen ja talveenkin (joulukuussa), mutta hattu/pää ei ole vesisateenkestävä. Viileäksi vetäisi, jos läpi kastuisi. Ja eihän ihan kaikilla säillä ole pakko supata, eihän?