Evä kiinni

Kaunis lauantaipäivä.  Sää olisi ihan täydellinen suppaamiseen, mutta aamupäivällä oli töitä ja iltapäivällä tulee ystäviä grillaamaan (kiva!) niin SUP-reissua ei ole listalla tälle päivälle.  Mutta mikä pitää tehdä, on uuden laudan evän kiinnittäminen. Järkytykseni oli keskimääräistä suurempi, kun huomasin evän olevan irti (Paketti saapui). Mutta nähtyäni videon, kuinka se asennetaan, uskalsin taas hengittää.  Helppo homma (varsinkin kun mies teki sen, pusi).

Lauta pöydälle terassilla, vastakappaleen ujutus paikoilleen, evän pujoitus sopivasti vastakappaleseen nähden ja ruuvi kiinni. Lauta valmiina vesille. Koekäyttöä saattaa joutua odottamaan hetken.  Jos huomenna sopiva sää, niin vuorossa olisi suppaus Lohjanjärvellä, mutta teen sen varmaan vielä vanhalla laudalla. Valitettavasti sääennuste näyttää vähän turhan sateiselle, toivoa vielä kuitenkin on.

 

Paketti saapui

Tänään odotti pihalla paketti.  Sellaiset neljä metriä pitkä. Ja sen kaveri, kevyt ja pitkulainen tötterö. Viime syksystä asti olen harkinnut Starboard Freeriden hankintaa, se kun on kapea ja nopea, ainakin verrattuna vakaaseen ja lättänään nykyiseen lautaani (josta tykkään hurjasti). Tilasin nyt sitten sellaisen käytettynä (demolauta) alkuviikosta Rautio Sportsista ja tänään se saapui. Mukana tuli myös nätti valkoinen Starboard-mela (Enduro Tuffskin säädettävällä hybridivarrella) ja spiraalikarkuremmi (Red Paddle).

Muutama ensihuomio. Mela on mukavan kevyt ja siinä on todella helppo ja kevyt pituudensäätömekanismi. Lauta on juuri sellainen kuin muistelinkin, kapea, pitkä ja aika kevyt.  Tällä on varmasti kiva mennä.  Kunhan sen saa kasattua… evä on irti! Järkytyksen kauhistus, miten sen saa kiinnitettyä? Onneksi video löytyy verkosta. Kello käyntiin nyt.

Tarina jatkuu, ja uskon onnellisiin loppuihin :).

Ihanaa!

Tunne jo, kun märkäpuku on päällä.  Lauta veteen, kuin ei olisi ollutkaan taukoa, kuin olisi ollut viimeksi juuri eilen.  Niin tuttua, niin omaa. Ja samalla niin kaivattua. Tyyni vedenpinta, auringonsilta, veden äänet (ja välillä vähän jäänsärkemisääniäkin). Kausi on avattu.

Mathildedal 9.4.2016

 

 

Kohta pääsee taas

Pääsiäisvapailla tuli käytyä katsomassa suppauspaikkoja: Salonseudun joet, järvet ja meret ovat vielä pääsääntöisesti jäässä, mutta kevät etenee kovaa kyytiä, joten ei ole kaukana, että vesille pääsisi.  Perniönjoki virtasi sen verran vuolaasti, että siinä oli täysin sulia paikkoja.  Joten se on ainakin melottavissa pian, jos vain vedenkorkeutta riittää.

Virallinen kanoottien laskupaikka ja joki heti siitä on aivan luokattomassa kunnossa: isoja pöllejä jopa koko uoman leveydeltä.  Nyt näkyi vedenpinnan yläpuolella puu, johon viime keväänä juutuin kiinni.  Nyt siitä ei pääsisi ollenkaan, viimeksi oli sentään vähän vedenpinnan alapuolella. Salon verkkosivuilla mainostetaan  melontareittejä kovasti, ja hienoja ovatkin, kun niitä olen mennyt, mutta miten saataisiin tuo alue siistittyä melontakuntoon ja muutkin kanootinlaskupaikat paremmin käytettäväksi.  On niin upeita jokia, että olisi ilo päästä niihin.

Joka tapauksessa kohta taas pääsee suppaamaan.  Odotan jo aivan malttamattomana.  Uutta lautaakin tekisi mieli, Espooseen, niin että sielläkin pääsisi helpommin vesille, varsinkin kun vuokrauspisteet avautunevat vasta ilmojen reilusti lämmettyä.

Kuvia Perniönjoelta 25.3.2016

Kaksi ensimmäistä merkityltä kanootinlaskupaikalta.  Ensimmäisessä kuvassa siintää heti lähdön jälkeen koko uoman levyydeltä lauta/pölli, johon viime kesänä jumitin aika toviksi.  Tästä kun pääsee niin sen jälkeen oikein mukava joki, kunnes Perniön keskustassa kolisee.

 

 

Frozen SUP river (Perniönjoki 23.1.2016)

We visited one of my favorite SUP locations on Saturday afternoon.  And not so surprisingly the river was frozen and covered by snow. Take definitely some time to be able to paddle again.  But now we can enjoy the winter!

At Meri-Teijo Ski Resort (Salo, Finland):

 

A change in a water level does make a difference

See the difference in a landscape and river circumstances when there is more than 1 meter change in a water level in the same location of the river (Kiskonjoki in Perniö).  The first picture is taken in October and the second in December after having heavy rains for couple of weeks. In October there were rocks and a very clear water level difference but now it was just a wide curve in the river with a nice flow.

Hyvää Juhannusta!

Juhannustoiveisiin kuului paljon aalloillaoloa: SUP-laudalla, kanootilla, kajakilla.  Kelit nyt ovat mitä ovat, joten taitaa jäädä vähemmälle.  Pääsee toki nauttimaan löhöilystä ja hyvästä ruuasta, ja vaikka kirjan lukemisesta, mukavaa on tämäkin.  Ensiviikolla sitten taas laudalle.  Hyvää Juhannusta kaikille!

 

Auto on lastattu

“Kulta, eikö tuo evä ole yleensä takana?”

Elämää SUP-hullun kanssa

Kulta, meillä on mökin eteisessä SUP-lauta?

P5091539

SUP-kausi 2015 lähestyy

Sup-rintamalla alkaa tapahtua: välineitä vuokraavat tahot virittelevät webbisivujaan ja ensimmäisiä kevään ja kesän tapahtumia on jo laitettu kalentereihin.  Itsekin ilmoittauduin 12.4. Suvisaaristossa tapahtuvalle retkelle, pääsee samalla kokeilemaan märkäpukua, sen kanssa voisi kautta pidentää molemmista päistä.

Ylläpidin toivoa päästä mökiltä vesille jo pääsiäisenä.  Kävin nyt viikonloppuna siinä rannassa (kuva ohessa), toivoen näkeväni vapaat aallot, mutta mitä vielä, luistella siellä vielä olisi voinut.  Paikalliset valistivat, että ehkä sitten vappuna voisi päästä vesille.

IMG_1245

Matildajärvi 21.3.2015

 

Edellisenä viikonloppuna kävin Hietalahden rannassa, jossa olin viime kesänä elämäni ensimmäistä kertaa SUP-laudalla.  Siellä oli meri jo auki, mutta vesillä oli vain sorsapariskunta, joka toivoi selvästi saavansa sapuskaa.  Söpöjä olivat.

IMG_1198

Hietsu 14.3. Hiljaista ja hiukan vielä lunta, meri avoimena kuitenkin

IMG_1201

Sorsapariskunta Hietsussa

IMG_1199

Räpylä- ja piikkijalkoja vieraillut rannalla