Etätöiden jälkeen suppikamat autoon ja tunnin ajomatka Lohjalle. Aika väsy ja naatti viikon työpäivien jälkeen vaikka vasta keskiviikko. Tuntuu, että ollut jo ainakin kaksi tiistaita ja sama määrä keskiviikojakin tällä viikolla. Nämä korona-ajan päivät tuntuvat kaikki samalle ja soljuvat eteenpäin tasaisena mössömassana. Vaikka väsy niin iloisella mielellä suppaamaan ystäväni Päivin kanssa, mukava nähdä pitkästä aikaa, ja ylipäänsä mukava liikkua pidemmälle kotipiiristä.
Lohjanjärvi on iso, joten sieltä löytyy paljon vettä melottavaksi. Päivi oli tehnyt reittisuunnitelman, ja se olikin mukavan kiemurtelevä. Tuulta oli paikoin varsin runsaasti, mutta reitti oli valittu fiksusti: mennessä vastatuulta ja takaisin leppoisasti myötäisessä. Pääsi oikein nauttimaan istuen ja maatenkin ‘melomisesta’ (tuulihan sitä venhoa kuljetti).
Kymmenen kilometrin melonnan jälkeen pääsin vielä puusaunaan ja heitin talviturkinkin (jo oli aikakin!). Olipa ihana retki ja lepohetki, ja tuli niin tarpeeseen!
Kiitokset Päiville muutamien valokuvien ottamisesta ja jakoon antamisesta: monenlaista hyvää hetkeä minulla laudan päällä. (neljä ekaa kakkossetissä ja pääkuva).
Näitä sinun postauksia on kiva lukea! Itse ostin täytettävän laudan viime kesänä ja jotenkin korkea kynnys lähteä ei tuttuihin paikkoihin. Mihin jättää auton niin, ettei matka rantaan ole liian pitkä, kun lauta kuitenkin täytettävä auton luona.
Hei Minna!
Kiva kuulla :). Tuttu tunne, uusien kohteiden ja varsinkin lähtöpaikkojen löytäminen on välillä kovin haasteellista. Itse käytän apuna ensin apuna tavallista 1) karttasovellusta, löytääkseni mielenkiintoisia järviä ja jokia, sitten katson 2) missä menee rantaan teitä ja näkyykö 3) uimarantoja tai venerantoja, näitä voi hakea myös 4) google-haulla (paikkakunta + uimaranta/satama/veneen lasku…), sitten vilkaisen mille seutu näyttää 5) google-mapsin sateliittikuvassa (onko yksityistaloja tien päässä (ei hyvä) tai näkyykö veneitä rivissä rannassa (hyvä)). 6) Lähiseudulla käyn ilta-ajeluilla (ilman sup-varusteita) kiertämässä rantoja ja etsimässä sopivia kohtia jättää auto & pumpata lauta & mennä veteen 7) kauemmista kohteista voi myös kysyä tutuilta vinkkejä 8) seuraan SUP-aiheisia insta- ja face -sivustoja ja nappaan niistä vinkkejä. Tässä muutama vinkki miten itse olen näitä löytänyt, mukavaa puuhaa tämä etsiminenkin on :). Yleensä ihmiset myös suhtautuvat positiivisen uteliaasti, kun jonnekin menee pumppaamaan. Tulevat katsomaan ja kyselemäänkin välillä, ja sitten iloisesti tervehdin ja kerron vähän lajista, nykyisin moni jo tunteekin ja jopa kokeillut. Ainostaan kerran on pyydetty, ja silloinkin ihan nätisti, siirtämään autoa (oikeasti se ei ollut heidän tiellään, mutta koska kiusasi niin toki siirsimme sen kauemmaksi).
Missäpäin itse suppaat?
Kiitos vinkeistä! Ehkä lähden itse tutkimaan ja googletan vähän eri silmällä paikkoja 🙂 Kun vaikka on kevyt lauta, niin ei sitä mielellään pitkiä matkoja kantele. Itse olen suppaillut kotimaisemissa Lauttasaaressa. Juu, varmasti suurin osa ihmisistä suhtautuu vain positiivisen uteliaasti, itsellä vaan tullut joku mörkö tästä 🙂
Kiva, jos apuja:) Oikein mukavaa SUP-kesää!