Remote Race aamiaisella

Tässä koko kesän ollut mielessä lähteä tekemään 1 km tulos FSSF SUP Remote Race 2020:een. Tänä aamuna olosuhteet olivat kaikin tavoin täydelliset, joten klo 6.30 lauta kainaloon, eikun pyörille ja Matinkylän rantaan.

‘Lähtö tuosta pömpelin vierestä, kohti tuota merimerkkiä tuolla ja kun kellossa 0,50 km niin kännös ja takaisin lähtöpisteeseen’, siinäpä kisataktiikka.

Ja sillä mentiin, sujuva eteneminen, mahtavan rauhallinen huopaamiskäännös (ei sentään kahvittelua siinä, joka oli jossain versiossa ajatus) ja puhkulla takaisin. Ja alitin 10 minuuttia, jonka ajattelin olevan ihan mahdollinen tulos. Mahtava fiilis, eka kerta ja heti tuli PB.

Heinäkuun loppuun on aikaa tehdä näitä Remote Race 2020 tuloksia, käykääpä tekemässä, voittajafiilis taattu!

Aamu oli hienon aurinkoinen ja tyyni. Olin pakannut aamiaiseksi mukaan croissantin brie-juustolla ja kirsikkahillolla sekä juomaksi appelsiinimehua. Menin nauttimaan ansaitun aamiaisen Ison Vasikkasaaren uimarannalle. Kylläpä maistuikin hyvälle! Fiilis ja keli olivat niin upeat, että meloin vielä tunnin verran kierrellen lähisaaria.

AamuSUP Käärmesaareen

Keskiviikkoaamuna sää niin tyyni ja aurinkoinen, että onhan se lähdettävä laudalle ennen työpäivää. Kello soimaan kuudelta ja menoksi. Nyt sää on suotuisa jopa Miessaarenseljän ylitykseen, joten lähden Matinkylän rannasta itään ja kohti Käärmesaarta. Ajattelin meloa tunnin verran ja katsoa minne asti ehdin. Tällä seljällä usein tuulee ikävästi sivusta ja veneitäkin liikkuu paljon niin menen mieluummin länteen tai etelään, mutta nyt jos koskaan itään.

Matka etenee mukavasti ja tunnissa pääsenkin ihan Käärmesaareen saakka. Melon eteläkärkeen, ainakin länsi- ja eteläreuna ovat komean kallioisia ja kivisiä, räpsin kuvia, mutten mene tällä kertaa maihin. Tästä avautuu jo hyvät näkymät aavalle etelän suuntaan. Käännyn takaisin ja paluumatkalla pysähdyn hetkeksi mehulle ja banaanille Varsasaaren uimarannalle, siellä on penkkejä ja pöytiä niin voi ihan istahtaakin hetkeksi. Sitten aika palata arjen ja etätöiden pariin.

Lähdössä

Käärmesaari

Varsasaaren uimarannan kautta kotiin

Meri yllättää usein

Niin kävi tänäänkin. Lähdin aamutuimaan seitsämän jälkeen Matinkylän rantaan ajatuksella käydä eväsretkellä Hanikan uimarannalla melomalla viehättävän Suinonsalmen kautta. Olikin kiva melonta: aurinko paistoi mukavasti, sopiva vastatuuli, ei vielä juurikaan veneitä niin salmessakin pystyi melomaan ihan keskellä reittiä. Vain yksi vene tuli vastaan, niin silloin väisti rannan tuntumaan.

Uimaranta kelli auringossa, oli oikein mukava nauttia pienet eväät. Kymmenisen minuuttia siinä vietin, ja lähtiessä huomasin tumman pilvirintaman lännessä. Vilkaisin itään siellä paistoi edelleen aurinko, ei huolta. Olin aikaisin liikkeellä, vasta iltapäiväksi oli luvattu sadetta. Nyt kello oli yhdeksän tietämillä, ei pitäisi vielä sataa.

Lähdin rauhaisasti Suinonsalmeen ja takaisin kohti Matinkylää. Salmen melottuani huomasin tumman pilvirintaman seuraavan ja lähestyvän. Näytti jo kovasti sadepilveltä. Tullessani kohtaan, jossa avomereltä pääsee aallot ja tuuli ilman saarien suojaa vapaasti kimppuun, huomasin, että täällähan tuulee jo ihan kunnolla, onneksi se oli nyt sivumyötäinen, niin matka eteni kyllä mukavasti. Päätin kuitenkin muuttaa reitin menemään rantoja myöten varmuuden vuoksi, jos sade alkaa tai tuuli kovenee niin, ja olisi hyvä päästä maihin suojaan (tarvittaessa jopa nousemaan Rantaraitille vetämään lautaa, minullahan oli mukana renkaat). Meloin sadepilven ja tuulen eturintamassa Matinkylän rantaan. Muutama pisara kasteli ja lauta keikkui kyllä, mutta turvallisesti rannan tuntumassa ja saarien suojassa matka eteni. Edessä oli aurinkoa ja takana tummaa, oli kyllä hienonnäköistä.

Pääsin rantaa ja samassa sade tavoitti minut, ja kasteli juuri sen ajan kun meni saada tavarat laudalta kantoon ja SUP Wheels laudan alle.

Oli kyllä hieno retki. Kuvista näkyy miten sää ja olosuhteet vaihtuivat nopeasti.

P.S. Mietin ennen retkeä olisiko jo aika vaihtaa lyhythihaiseen ja -lahkeiseen märkkäriin. Onneksi en vaihtanut.

P.P.S. Kaikki kuvat ovat värikuvia :).

Auringossa Hanikan uimarannalle

Takaisin kilpaa sateen ja tuulen kanssa

Kausi 2019 avattu

Pääsiäisen vapaapäivät menossa ja meri ollut auki jo hetken. Aika lähteä laudalle. Kaudenaloitus tällä kertaa kotikaupungissa Espoossa, lähtö Matinkylän rannasta ja ajatuksena kiertää Iso Vasikkasaari. Lintuja oli saarien suojissa todella paljon, veneitä vielä vähän. Aikaa vierähti tunti, matkaa kertyi vähän päälle neljä kilometriä, ja lisäksi sai auringolta punaisen naaman.