Yläneenjoki

Olen viikonloppun Valasrannan tanssileirillä. Eilen menin salsaa, tänään hidasta valssia ja bachataa, huomenna suunnitelmissa rumbaa ja vähän lisää bachataa. Toki SUP-lauta on mukana takakontissa ja tänään hyppäsin laudalle valssin ja bachatan välissä.

Pyhäjärvi on varsin iso järvi, ja sen huomasikin takaisinpäin tullessa, kun suorinta reittiä seisten meloen ei lauta liikkunut eteenpäin vaikka kuinka meloi. Ilmanvastus tuossa tuulessa oli kova. Ei sinäänsä tullut yllätyksenä, olin tuulen voimistumisen huomannut sääennusteesta, mutta tiesin kyllä polviseisonnassa ja sopivalla reittivalinnalla sieltä takaisin pääseväni. Yksi purjelautailijakin oli vesille lähtenyt, sekin kertoi jo jokisuulla ollessani, että taitaapi hyvin tuulla.

Pyhäjärvi-osuus ei ollut pitkä, sellaisen puolitoista kilometriä suuntansa. Varsinainen kohde oli Yläneenjoki. Olin kuullut, että on hyvin melottavissa ja pystyy Yläneen keskustaan/kirkolle kevyesti menemään, kunhan ei ole mikään kova kevätvirtaus. Tänään meni helposti. Meloin lähtöpaikalta Valasrannan tanssilavalta Yläneen kirkon ja keskustan ohi jonkin matkaan, kohtaan jossa joki näytti hajoavan kolmeksi pikkuhaaraksi. Myöhemmin karttaa katsoessa huomasi, että kyllä se siitä vielä jatkuu isonakin haarana. Kuitenkin kokonaismatka 11,61 km oli oikein passeli ja ehdin hyvin vielä bachatan pyörteisiin. Joki-osuus oli tosi kaunis ja rauhallinen.

Hieno päivä! Elämä ei ole pelkkää tanssia, se on myös melontaa (ja kiipeilyä) :D.

Leave a Reply