Ymmärsin tänään kaksi asiaa, jotka avautuivat kahden viimeisimmän SUP-retken perusteella. Ensiksi kesä on ohi. Kahdella viimeisimmällä kerralla on joko tullut kylmä tai sitten on todellakin halunnut olla tippumatta veteen. Vaikka aurinko paistaakin mukavasti, heti varjoon tultaessa on kylmä, tuuli tuntuu selvästi viileämmälle, eikä se auringonkaan lämpö ole samalaista kuin heinäkuussa. Aurinko voi paistaa kauniisti, ja valo on ihanaa, muttei se enää kesää tee.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suppaaminen olisi tältä vuodelta ohi. Eiei. Nyt pitää vaan ymmärtää asia, ja pukeutua vastaavasti. Märkäpuvut esiin ja päälle. Lämpötilan mukaan joko pitkälahkeinen tai lyhytlahkeinen, mutta jompikumpi. Rankka oivallus, mutta näin se vaan nyt on.
Toinen oli itseasiassa vielä rankempi oivallus. Siuntionjokiretki oli hieno, mutta hetkittäin rankka reissu. Tajusin, että miten helposti alisuoritan. Tulee tuulisempi tai aaltoisempi paikka: “Ei mennä tuonne, joutuu ehkä olemaan polvillaan”, “Ei viitsi seisoa, heiluttaa”. Jos olisin yksin tai pienellä tutulla porukalla tullut paikkaan, jossa alkaa tuulisen järvenselän ylitys, olisin keskinyt jonkun keinon välttää se. Olihan sen nytkin hetkittäin pikkasen epämielyttävä, mutta siitä selvisi kuitenkin kohtuullisen helposti, ja mikä tunne, kun on tehnyt jotain muutakin, kuin vain niitä ihan helppoja juttuja.
Tästä oppi ensivuodelle: Haasta itseäsi, tee vähän rankempiakin juttuja! Vain niin kehittyy ja saa onnistumisen hetkiä. Samaa toivotan kaikille muillekin, tee, haasta ja nauti! Ja jos sinulla oma lauta, niin hanki märkäpuku, syysretket ovat aivan ihania!