Matildanrannassa kahvilla, Kahvila Matildan Kyläkonttori

Jälleen Rouva lähti suppaamaan ja meikäläinen kahville. Matkan varrella otin muutaman kuvan Teijon laskettelurinteen laelta kohti Rouvan suppailureittiä. Komeat maisemat, varsinkin näin kesällä. Harvemmin sitä laskettelurinteessä on kesällä.

Päivän kahvila on Matildan Kyläkonttorin kahvila (fb, sivut). Se sijaitsee Matildan ruukkimiljöössä, nykyisen vierasvenesataman vieressä. Se toimii myös läheisen hotellin aamiaispaikkana sekä sen vieressä on erinomainen ravintola (sivut). Kahvila on toiminut jo aika pitkään ja paikkakunnan ehdottomasti hienoimpana kahvilana ansaitsee vaikka mitä mainesanoja. Tarjolla on mm. paikallisia leivonnaisia, kevyttä ruokaa ja myymälänä toimiva osa sisältää paikallisia käsitöitä sekä ruokatarvikkeita. Mm. Matildan omaa kahvia. Kyläkonttori on aktiivisen kyläyhteisön keskus ja siellä on myös kirjasto jonka kirjoja lukiessa on minullakin mennyt muutama sadepäivä. Mökki on parin kilometrin päässä.

Kuten voi arvata, kahvia ja leivonnaiset ovat erinomaisia, lisäksi miljöö on hieno. Kaikin puolin erinomainen, 5 tähteä *****.

 

Perniönjoki Äitienpäivänä & Kahvila Papu

Joskus elämä Rouvan kanssa yllättää. Tällä kertaa siten, että Rouva halusi Äitienpäivänä suppaamaan Perniönjoelle. Joki on lähellä mökkipaikkaa ja se kulkee Perniöläisen maalaismaiseman läpi. Aiemmin siinä oli joukko siltoja jotka oli rakennettu maatalojen peltoliikennettä varten, mutta nyttemmin suurin osa niistä on purettu. Muutama on jäljellä.

Muuten suppaaminen sujui ihan normaalisti, tai siis .. minähän en suppaa. Minä kannan lautaa ja valokuvaan. Muutama pro-tip Assari-sedältä:

  • KUMISAAPPAAT. Joenpenkat ovat mutaisia.
  • Retkisäiliöön vettä virutusta varten
  • Takakonttiin iso muovikassi tai muu alusta kumisaappaita varten
  • Kannattaa katsoa reitti etukäteen ainakin jollain tasolla
  • Kameraan tarvitaan sekä pitkää että lyhyttä polttoväliä

Näillä eväillä homma sujuu. Itse lähtöpiste on hyvin piiloutunut, vaikkakin merkitty kyltillä. Se on varmaan ollut hyvä kanoottilaskupaikka joskus -70-luvulla, mutta kaikki rakenteet olivat kadonneet ja muutenkin .. ota ne kumisaappaat mukaan. Koordinaatit ovat P6015,532′, I023,08,074′, viljasiilojen ja aseman välissä, hyvä parkkipaikka. Kartta tämän kirjoituksen lopussa.

Muutama vuosi sitten näiden vanhojen siltojen kuvaaminen kanootista olisi ollut hieno kokemus, nyt lähinnä huvittava. Muutama on hyvässä kunnossa, muutama taas on varoituskylttiensä veroinen. Rouvan kirjoitus löytyy täältä.

Sitten kahvila-arvioon. Äitienpäivän takia kahvilat eivät olleet auki, mutta voin suositella Kahvila Papua. Se sijaitsee n. 100m reitin päätepisteestä ja kahvi siellä on erinomaista. Lisäksi leivonnaiset yms. ovat tuoreita ja herkullisia. Vähintään viisi tähteä *****. Alla muutama kuva aikaisemmilta käynneiltäni siellä.

Lisäksi Perniön asemalla on kahvila Opaliina. Se ei valitettavasti ole vielä auennut tälle kesälle, mutta sekin on aiemmin tarjonnut erinomaista kahvia ja leivonnaisia. Siitä enemmän joskus toiste.

Kartta reitin lähtöpisteestä

Ja loppupisteestä

Elämää SUP-hullun kanssa

Kulta, meillä on mökin eteisessä SUP-lauta?

P5091539

Matildanjärvellä

Tällä kertaa keli oli vallan mainio, ainakin teoriassa. n. 12c lämmintä ja ei pahemmin tuullut. Joten suppaamaan. Rouva oli valinnut päivän kohteeksi mökkipaikan lähellä olevan Matildanjärven läntisen reunan. Tarkoittaen ns. padon uimarantaa. Rouvan suppailu löytyy tästä.

Valitettavasti kahvilaa ei tällä kertaa ollut, mutta jos kesä olisi ollut enempi kesä olisi saattanut vieressä ollut ns. Matildan työväentalo olla auki. Se on ammoisina aikoina toiminut työväentalona, nykyään taitaa olla enemmän juhlakäytössä. Ja joskus siellä on ollut myös kahvila. Koska rakennus on todella hienon näköinen on sitä kuitenkin mukava kuvata. Vaikka kahvia nyt ei sitten ollut tarjolla.  Ehkä sitten kun kesä alkaa.

Assari esittäytyy ja raportoi Kööpenhaminan beduinoasen.dk-kahvilasta

Tervehdys,

Olen Assari, joka auttaa Rouvaa hänen Suppailunsa arjessa. Jokaisen Rouvan takaa löytyy Assari. Käytännössä olen se näkymätön hahmo, joka on kameran takana tai kantaa SUP-lautaa. Jonkun sekin on tehtävä. Olen myös auttanut hiukan tämän sivujen kasaamisessa, joskin Rouva on Rouva sivuillaan. Mitään ei tapahdu ilman hänen siunaustaan.

Selvyyden vuoksi, olen SUP-taidoton. Eli minua ei tulla näkemään laudan päällä. Se vaan ei sovi. Ei mitenkään. Näissä laudoissa on jotain, joka ei vaan sovi minulle.

Assarin kirjoitukset löydät tältä sivustolta aina kategoriasta Assari (kts. oik.).

Ja sitten asiaan. Prosessi menee suunnilleen niin, että Rouva suppaa ja minä odotan rannalla. Ajattelin, että kahvilassa käyminen on mukava tapa tappaa aikaa. Ja samalla kertaa voin kertoa soppeleista kahviloista. Ja tällä kertaa kahvia on juotu Kööpenhaminassa, kahvilassa nimeltään beduinoasen.dk. Sijainti on sama kuin mistä Rouva kertoo kirjoituksessaan Suppaamisesta. Kahvilana beduinoasen.dk ei päässyt häikäisemään, mutta tehtävänsä se täytti. Sain kahvia ja se oli varsin ok. Tiivistän kokemukseni asteikoa 1-5 käyttäen.

  • Kahvi **** : kelpo, Tanskalaistyylisesti erikoisen makuinen, mutta asiallinen.
  • Leivos – : tähän on vaikea sanoa mitään, sitä ei ollut.
  • Miljöö ** : mitä kaunista tulee mieleen Kööpenhaminan satamasta? No, se on sentään Kööpenhaminassa. Ongelmana ehkä se, että visiitti tehtiin off-season aikaan jolloin olimme ainoat asiakkaat. Ja se on vähän sen.

Kokonaisuutena kokemus oli vähintään ***:n arvoinen.

Alla muutama kuva tästä kokemuksesta. Ehdin myös taidevalokuvaamaan Glyptotek-museossa.