SUP & Breakfast, täydellisen ihanaa!

Torstaiaamuna kello herättää klo 5.30.  Nousen reippaasti, olenhan innoissani, kävelen keittiöön, aurinko paistaa jo pilvettömältä taivaalta, luonto on vihreää ja taivas niin sininen, lämpötila näyttäisi olevan +8.  Ei kovin paljoa, mutta onhan vielä aikaista. Menen suihkuun.

Syön vähän jougurttia, että jaksan meloa.  Pukeudun juoksuhousuihin ja T-paitaan, tuulitakki lähtee mukaan, mietin sitten rannassa tarvitseeeko sitä, Twentyknotsin aamusup, SUP & Breakfast on alkamassa.

Kello on 7, ja keräännymme Kalastajatorpan rantaan. Meitä on viisi osallistujaa ja kaksi ohjaajaa, Maria ja Paul.  Porukka on ehkä vähän unista, mutta onko se nyt mikään ihme.  Kaikki ovat kuitenkin oikein hyvillä mielin ja odottavat innolla retkeä.

Meri on täysin tyyni. On ihmeen hiljaista, olemme Helsingissä, melkein keskustassa, ja on yllättävän hiljaista, silloin tällöin kuuluu auton ääni kaukaisuudesta, mutta lintujen äänet sitäkin enemmän.  On rauhallista. On ihanaa. Melomme äänettömästi Seurasaaren sillan luo, vaihdamme muutaman sanan,  miten tämä on niin ihanaa.

Sillan jälkeen teemme muutaman rentouttavan venytyksen ja makoilemme hetken laudoilla.  Luonnon hiljaisuus ja satunnaiset lintujen äänet luovat rauhoittavan ilmapiirin, tässä viihtyy.

Hetken päästä lähdemme taas liikkeelle ja takaisin kohti lähtöpaikkaa.  Meren tyyneys on hämmästyttävää.  Yleensä täällä käy iltapäivisin, jolloin tunnelma on hyvin toinen.  Silloin on tuulta, aaltoja ja monenlaista vilskettä aalloilla. En laittanut tuulitakkia päälle, ei sitä tarvinnut, aurinko lämmitti ihanasti.

Siirrymme Kalastajatorpalle aamiaiselle. Aamiainen on huippu, kaikkea mitä vaan voi toivoa on tarjolla, raikasta ja hyvää. Kahvi ja appelsiinimehu tuodaan pöytään. Juttelemme mukavia ja tutustumme hieman toisiimme.  Tunnelma on leppoisa ja mukava, kaikilla on hyvä olla. Hilton hotellin johtajiston edustaja tulee tervehtimään, ja tuo meille pienet sievät ankat ja hän järjestää henkilön ottamaan meistä yhteiskuvan aamiaisen ääressä. Nautimme aamiaisen rauhallisissa merkeissä loppuun ja osallistujat lähtevät pikkuhiljaa töihin tai muihin päivän puuhiin.  Päivästä tulee varmasti hyvä, parempaa alkua ei voisi olla.

Leave a Reply