Loman ensimmäinen päivä, mikäs parempi tapa aloittaa loma kuin tehdä reipas aikainen aamuSUP. Tänään sain ihailla läheltä sekä silkkiuikkupariskuntaa ja yhtä heidän pikkaistaan sekä joutsenparia, joka teki hämäysliikkeitä, etten vaan huomaa heidän jälkikasvuaan.
Aamiaiseväät ajattelin ensin mennä syömään Länsiväylän ja Westendin uimarannan välissä olevaan poukamaan, mutta puskasta ryntäävä alaston mies sai minut muuttamaan suunnitelmaa ’tule tänne vaan’ huudostaan huolimatta ja jatkamaan varsinaiselle uimarannalle. Vaikka itse pystyn suhtautumaan asiaan varsin kevyesti, alueella liikkuu paljon myös lapsia ja nuoria, ja heille tällainen kokemus voi olla kovakin. Lopeta! -terveiset sinne puskaan vaan!
Aamiaisen jälkeen jatkoin rannan tuntumassa länteen ihaillen Westendin hulppeita taloja, terasseja ja veneitä. Varsasaaren kohdalla lähdin takaisin kohti lähtösatamaa. Takaisin meloessa näin edessä seisovan aallon. Paikallaan pysyvä korkkiruuvimainen aalto, en ole aikaisemmin niin selkeää, isoa ja hienoa nähnyt meloessani niin olihan se käytävä ylittämässä. Vaikka hienolle, isolle näytti, niin lauta meni sulavasti yli.
Mukava oli lomanaloitusSUP, ei sitä yksi itsensäpaljastaja pysty pilaamaan.
P.S. Iltapäivällä kävin saunassa ja uimassa Lonnassa. Isosuositus paikalle, hyvä sauna ja löylyt, ja runsaissa veneiden aalloissa oli kiva lillua ja kellua.
P.P.S. Länsiväylä teki jutun itsensäpaljastajasta 7.7.2021, jossa kerrotaan myös ohjeet kuinka toimia, jos kohtaa itsensäpaljastajan














Reitti 8,21 km