Ei niin syvä joki

Lauantaina oli tosi nätti sää ja ajatuksenani oli jatkaa Perniönjokireittiä Perniön keskustasta kohti merta. Ajaessamme kohti suunniteltua lähtöpistettä kävimme vilkaisemassa jokea Perniön keskustassa.  Näkymä oli lohduton: ei riittävästi vettä suppaamiseen, uoma oli ruohomatto ja kivikko.  Hetki oli musertava.

Ruohoa ja kiviä Perniönjoessa

Hetken ihmeteltyä, ajatus syntyi, mennään katsomaan ajateltua loppupistettä lähellä merta, siellä on varmaankin vettä. Sinne siis, kohti merta, ja sieltähän löytyi loistava laskupaikka, jossa oli vettä mielinmäärin. Suunnitelma siis uusiksi, ja vastavirtaan.  Virta ei ollut voimakas, paikoin ei juuri ollut ollenkaan, joten kevyt oli meloa.  Jokeen yhtyy kaksi haaraa, toinen tulee Latokartanon koskelta ja toinen Perniön keskustasta.  Saapuessani haaraan päätin ensin käydä katsomassa kosken puoleista haaraa, siitä en myötävirtaan tulisi kuitenkaan.  En kovin pitkälle päässyt kun jo tuli kivikko vastaan.  Joten käännyin ja jatkoin toista haaraa.  Se olikin mukava ja vettä riitti hyvin. Erilaisia, kauniita maisemia riitti ihasteltavaksi.

Ja komeita lehmiä.  Ohimennessä ne katsoivat tiukasti ja yrittivät olla kuin eivät olisikaan “Ei täällä mitään tai ketään ole”.  Mutta kun olin mennyt ohi, alkoi hurja mylvintä, isottelivat oikein kunnolla “Me olemme hurjia, älä yritä mitään”. Kun meloin takaisin tullessa toistamiseen ohitsensa, niin hyvä, että vilkaisivat “Ai, taas se tuossa on, niin tuttua”.

Retki oli aivan upea, sää mitä mainioin, joki todella kiva melottava ja tuli tehtyä ennätysmelonta: 2h 40 min, 10km. Täydellistä.

Syksyisiä hyönteisiä:

 

Leave a Reply