Aurinko paistoi heti aamusta, kun lähdimme toisen sup-hullun kanssa Kalalastajatorpan rantaan suppaamaan. Fiilis oli korkealla, aurinko paistoi ja kaipasi jo laudalle viikon hiljaiselon jälkeen (kesäflunssa vaivasi alkuviikosta). Rantaan päästyämme tyrmistys oli valtava, laajalahdella oli kunnon vaahtopäät ja kova tuuli. “Ei kai taas, täällä aina tuulee, ei jaksa”. Tänään oli myös hovikuvaaja mukana, joten pakkohan se oli laudalle mennä. Twentyknots-henkilökunta oli niin reipasta ja kannustavaa: “Kuusisaaren toisella puolella on ihan tyyntä, pääsette sinne ihan helposti”.
Ja päästiinhän me, olemme tosi taitavia polvillaan suppaajia :). Lyököön laineet laidan yli, kastukoon shortsit (vesi oli muuten lämmintä), ei se meitä estä (jalkarampit ja suonenvedotkin vaan saavat kädet liikkumaan nopeammin, jotta pääsee vesille, jossa voi seistä).
Pikkukuusisaaren kohdalta alkaen oli sitten ihan inhimillistä menoa. Kuusisaaren sillan alituksen jälkeen aallot olivat mukavia, juuri sopivia, muutamat ohiajavat moottoriveneetkin loivat vaan mukavaa lisäkeinutusta. Seurasaaren siltaa lähestyttäessä olosuhteet muuttuivat täydellisesti.
Oli tyyni kesäinen hellepäivä, livuimme rauhallisesti kohti Huopalahtea alittain muutaman sillan/ajotien. Rauhaa, tyyntä, aurinkoa…näitä hetkiä ei ole tänä kesänä montaa ollut.
Takaisin samaa reittiä ja samoja tunnelmia. Kokonaisreitin pituus tänään 6.8km, aikaa kului reilut puolitoista tuntia, melontaretki oli todella monipuolinen ja oikein kiva: niin myrskyä (onneksi ei yhtään enempää), sopivaa aaltoa ja myös täydellistä kesäpäivänautintoa tyynessä vedessä.
