Vappuaatto avautui juuri niin kuin säätiedotus oli luvannutkin: lunta maassa valkoisenaan ja lämpötilakin nollassa. Eikä se siitä päivän mittaan juuri muuksi muuttunut, hurjaan + 2 lämpöön päästiin.
Mutta niinhän sitä sanotaan, että keli on asukysymys, joten päivä oli täydellinen kuivapukutestaukseen. Kiitos Kirsi pukujen tuomisesta kokeiluun (Ursuk Oy)!
Seurueestamme kolme aikuista ja yksi lapsi olivat innokkaita koekaniineja. Itse vedin ensimmäistä kertaa kuivapukua päälle, joten kyselin tyhmiä kysymyksiä: “Siis oikeesti, mikään vaate ei kastu alla, ei tarvitse laittaa bikinejä alle?” Ei kuulemma kastu, uskottava se on.
Sain mallin, jossa oli kumpparit kätevästi mukana kiinni. Ne minua vähän mietitytti SUP-laudalla olemista ja liikkumista ajatellen, mutta muuten oli aika kätevää vetästä kengät samalla päälle kuin haalarikin. Ursukin mallistosta löytyy monenlaisia kuivapukuja, myös melontaan on omansa. Ennen veteen menoa pitää vielä tyhjentää puku ylimääräisestä ilmasta, mutta sitten oltiin valmiita veteen.
Vedessä kelluminen oli todella lystiä! Minulla oli varsinaisen kuivapuvun alla Ursuit-välivaate, ja lämpö oli juuri sopiva. Ei ollut kylmä eikä kuuma. Puku tarrasi vartaloon tiukasti kiinni vedessä, yläkropassa ja kumppareissa oli sitten ilmataskut, jotka kellutti. Oli hassua ja hauskaa möngertää menemään vedessä! Vesileikit on vaan niin hauskoja, ja näillä vermeillä menee vaikka pakkasessa. Olimme vedessä varmaan parikymmentä minuuttia eikä tuntunut kylmä missään.
Ja tietty piti kokeilla suppausta myös. Kumpparit tuntuivat aluksi oudoilta ja jäykiltä, mutta kun niihin tottui niin itse asiassa ne antoi jotenkin jämäkkyyttä ja tukevutta jalkoihin. Puku toimi oikein hyvin meloessakin, minkä istuvuudessa häviää märkäpuvulle, niin toisaalta jos kelluntaliiviä ei tarvitse niin siinä voittaa puolestaan. Toimii!
Oli kyllä aivan super vappupuuha! Iso kiitos Ursuk Oy:lle Ursuit -kuivapukujen lainasta! Tällaisillä puvuilla saa lisättyä kautta moniin vesiurheilulajeihin, myös suppaukseen. Ja kelluntahan nyt on vaan aina niin kivaa!